Sunday, February 17, 2013

Rännan Solo

"Unfortunately, no one can explain what the matrix is. You have to see it for yourself."  - Morpheus

6.2.2013 alkoi matka jonnekin syvemmälle kuin Borgahällanin parkkikselle. Matka, josta on vaikea kirjoittaa, ja toisaalta vaikea olla kertomatta mitään. Reissusta onkin ehkä helpompi kertoa kuvien kautta. Niitä joita kiinnostaa lukea enemmänkin itse reitistä, vuoden 2010 avautuminen saattaa kiinnostaa. Sillä reissulla opin ettei numeroilla ole mixtareiteillä juurikaan merkitystä. Sillä kertaa reitti oli sellainen, tällä kertaa oli toisenlaisia haasteita.



 Borgahällan


 Rännan (D WI4 M4) kulkee nimensä mukaisesti rännissä. Lumirampin jälkeen on 7 kp:tä actionia. Kolme jäätä ja neljä mixtaa.


Toiset heräilee töihin, toiset nauttii akateemisesta vapaudesta.


 Lähestymisen alku oli samaa puuterihelvettiä ku ennenkin, yläosassa taas kovaa lunta.


Lumiramppi loppuu ja jääkiipeily alkaa. 


 Eka kp, ohutta jäätä. Oli sen verran hyvä meininki päällä, että köysi sai jäädä reppuun.


Toisen kp:n alku. Spindrift-spankingiä tuli 15 minuutin välein. Oli kyllä aika perseestä kun ei yhtään tiennyt minkä verran sitä lunta tulee.



 Jääosuuden kruksi. Laitoin puikkoon pari ruuvia ja varmistin klippaamalla lehmänhännän suoraan ruuviin.


Vikat metrit jääkiipeilyä ja mixtakiipeily alkaa. Tässä vaiheessa aloin varmistaa köydellä. Yläosa oli täysin lumen peitossa ja teki kiipeilystä pirun hidasta. Jopa pystysuorat ja vähän negat pätkät oli saanu marenkitäytteen.


Ankkureita oli vaikea rakentaa, ja usein mahdotonta saada kestämään vetoa joka suuntaan. Itse asiassa välillä tuntui olevan vaikeaa saada ankkureita kestämään vetoa mihinkään suuntaan. Normikiipeilyssähän ankkureita ei välttämättä tarvitse painottaa ollenkaan, mutta nyt mun piti tietysti laskeutua ja hakea piissit. Muutaman piissin ripattua päätin että mielummin kiipeän alas ja takaisin ylös jos vaan mahdollista. Laskeutuminen ja jumarointi olis ollut nopeampaa, mutta mulla tuli kulkusten koko vastaan.


 Yläkerta huurteessa. Löysin päivänvalossa helpomman reitin ylös kuin mitä me silloin aikoinaan Björnin kanssa kiivettiin. Voisin jopa kuvitella että se mitä nyt kiipesin oli ensinousijoiden käyttämä linja. Kyllä siinäkin oli pystysuoraa kalliota, mutta lyhyempi siivu.

 
 Topissa! Löysin kasan jotain jäätynyttä skeidaa, mistä laskeuduin hakemaan kamoja. Tasapainotin lisäksi syvälle upotetun cobran, mutta sehän rippasi saman tien kun lähdin laskeutumaan.


 Maisemia alastulomatkalta. Tällä kertaa laitoin köyden alimmaiseksi reppuun, ettei tulisi taas kiusausta lähteä laskeutumaan. Tulin taas alastullessa about samaan kohtaan kuin viimeksi, mutta päätin olla käyttämättä köyttä ja kiersin kauempaa alas. Hyvä niin, siinähän oli taas se 100 metrin pystysuora seinä ja mulla ainoastaan yksi 60 metrinen köysi.


Pikkuhiljaa rinne loiveni ja lumi syveni. Suunnistusta puolentoista metrin puuterissa, ei ehkä se reissun hienoin hetki. Itse asiassa mä ajattelin olla nokkela, enkä suunnistanut suoraan autolle, vaan läheiselle tielle. Talvisin tie ei ole käytössä, mutta ajattelin, että siellä saattaisi olla moottorikelkan jäljet.

 Ja olihan siellä! Lumi oli niin kovaa, että jos mulla ei olis reidet kramppaillu, sitä olisi voinut vaikka juosta autolle.


 Autosta löytyi jäätynyt lämpömittari ja samalla looginen selitys siihen miksei jaloissa ollut ollut tuntoa tunteihin. Itse asiassa mulla jääty kengät kiinni jalkoihin niin pahasti etten saanu niitä vielä autolla edes irti.


Auton ajaminen jääkiipeilykengillä oli kuitenkin murheista pienimpiä. Vaikka akussa oli potkua, ei moottori meinannut käynnistyä millään. Ja kun viimein sain koneet käytiin, oli se aika lyhytaikainen ilo, hetken päästä oltiin auton alla kädet öljyssä.

Moottorin, laturin ja flektin välissä pyörivä kumiremmi oli tippunut, ja kun sain sen takaisin paikoilleen, oli yksi remmiä pyörittävistä rinkuloista löysällä ja kolisi sen kuuloisesti ettei kaikki ole ihan niinkuin pitää. Samoin konelaudassa olevat punaiset "STOP" ja "PATTERI PASKANA" -valot antoi hienovaraisia vihjeitä siihen suuntaan ettei kaikki ole ihan ok. Pari tuntia jaksoin leikkiä MacGyveriä, joskus puolen yön jälkeen lähti tekstari luokkakavereille etten taida ehtiä kl 9 luennolle. Btw, jos joskus oon epäillyt että onko pakun rakentamisessa mitään järkeä, tuolloin olin aika kiitollinen mm. kaasulämmittimestä.

 
No, onneksi Ruotsissa on ihmiset ystävällisiä ja bussit kulkee.


Palkintopulla ja olut.