Wednesday, August 11, 2010

Flatanger

The biggest cave in the world, mainosti 8a.nu. ”Granitgrottan is a rathole compared to Flatanger” sanoi Erik Massih. Itekin tekisi mieli käyttää superlatiiveja, mutta annetaan topon hoitaa homma.

The main attraction in the Flatanger area is a giant cave and the area around this. The monstrous cave is called Hanshelleren. Hanshelleren is the place to go if you’re into steep, heavy and pumpy climbing.

The dimensions of the cave Hanshelleren are so large it’s hard to imagine before you’ve actually been here. It’s impossible to not stare upwards and a sore neck is a usual side effect from stayin here. The wall is around 100m high and absolutely insanely overhanging. From vertical and slightly overhanging at the left edge, to giant completely horizontal roofs in the cave itself.

The potential is to put it mildly vast. For hard sportclimbing that is. As hard, steep and long as you can imagine. In theory you could climb a full horizontal pitch here. For aid climbing the cave is an Eldorado. You can keep aiding here for years.

If the distance between Flatanger and Trondheim was a little less than what it actually is, this might have been considered Norways best crag.



Niin, onhan se iso, itse asiassa niin iso ettei luolan sisälläkään pysty oikein edes käsittämään miten iso se on. Ja tosiaan, sinne saisi hyvinkin reittejä, joista ensimmäiset 50 metriä on kattoa ja sitten toiset 50m loivempaa negaa. Eli ihan tanakoita reittejä. Toisaalta topon, 8a.nu:n ja mun hehkuttelut on yhtä tyhjän kanssa, koska siellä katossa ei mee mitään reittejä!

Ei lähelläkään. Lähimmät reitit on luolan vasemmassa reunassa, joka ei ole lähelläkään mitään kunnon kattoa, vaan ihan perus 20 asteen negaa. Vaikka korkeutta olisikin tarjolla se 100m, roikkuu ankkurit tällä hetkellä 20 metrin korkeudessa. Tosin siihenkin matkaan saadaan vaikeutta helposti 8b:n verran.

Eli saattaapi mennä hetki ennen kuin siirrytään sinne kattosektorille, puhumattakaan niistä koko katon ylittävistä reiteistä. Ongelma lieneekin siinä, ettei maailmasta taida löytyä sellaista jamppaa joka ne pystyisi kiipeämään, ja vaikka löytyisi, mitä sitten?  Ajaisinko mä 700km sen takia että Sharman ja Ondran lapsi on tehny sinne jotain 9c+.n jumboloveja. No voisin mä ajaakin mutta se ei ollu se pointti.

Flatangerin kivi on hyväkitkaista, kompaktia, oterikasta ja sopivan hänkkiä. Eikä oo lasittunutta. Vähän ku Thaimaa ilman niitä helvetin tulipallonpyörittelijöitä! Tai muitakaan kiipeilijöitä. Trondheimistä kun on kalliolle huimat 300km ni eihän norskit sitä jaksa ajaa.

Mutta ei sekään vielä oo SE juttu miksi Flatangeriin kannattaa mennä. REITIT on se juttu. Kuinka monta kertaa tulee yleensä liidin aikana huudettua varmistajalle miten siistiä reittiä kiipeää? Samanlaisia ”#¤%?* tää on siistiä!!!” –elämyksiä ei sporttikiipeilyssä tule nykyään ihan helposti. Siihen ei pelkkä jyrkkä kalkkikivi enää riitä. Edellisen kerran samanlaisia fiiliksiä on tullut Chiang main Anxiety state crisis cavessa. Eipä jäänyt epäselväksi sekään, miksi VVS-väggenin kehittäminen on jäänyt kesken. Samalla vaivalla kun ajaa Flatangeriin.

Kuvaavaa on myöskin se, että kun ensimmäiseksi sain turpaan 6c:n reitiltä, oli reitti pakko kiivetä heti uudestaan. Ei sen takia, että se nyt pitäisi saada tikkilistaan, vaan koska se nyt vaan oli törkeän hienoa kiipeilyä. Seuraavaksi erehdyin kokeilemaan (Micken hehkuttelusta johtuen) yhtä 8a:ta. Jos on kolme ja puoli päivää kalliolla, ei varmaan kannata hirveästi ottaa mitään projekteja, varsinkaan, jos ne sattuu olemaan sitä omaa max tasoa.

No oli miten oli. Kokeilin, ja kun olin kaksi metriä kiivennyt, oli jo suu yhtä messinkiä. Ja alas tullessa oli selvää ettei tarvitse enää miettiä mitä kiipeäisi. Ihan sama vaikkein saisi sitä nyt kiivettyä. Pakko ottaa ainakin muutama yrkkä. Eventyrblanding oli vaan niiiiin siisti.

Suoraan sanottuna pienimuotoinen projektointi alkoi hieman syömään miestä, varsinkin kun voimat ja päivät väheni. Joo eikä se nyt loppupeleissä olekaan ihan sama että saako sitä kiivettyä vai ei. Itse asiassa päin vastoin. Se oli pakko kiivetä.

Vaikeimmaksi kohdaksi muodostui yksi nihkeä klippi, ja koskapa voimia piti säästää ajattelin nokkelana poikana skipata sen. Muuten ihan näppärä veto, mutta pari metriä myöhemmin eräs dynaaminen veto muuttui jostain syystä hieman... öh staattisemmaksi. Mikä taas tarkoitti sitä että käsi jäi 10 senttiä siitä hyvästä otteesta mikä taas johti epäsuorasti keskivertopannuja pidempiin lentoihin.

Niin, se on maassa helppoa sanoa ettei sillä oo väliä kuinka kaukana se pultti on jalkojen alla. Kyllä sillä on. Ja varsinkin jos muuvi on sitä maksimia, se pieninkin epäröinti kostautuu heti.

No joo, seuraavalla kerralla klippasin kiltisti, tein tiukan muuvin ja tipuin lähestulkoon seuraavasta kahvasta. Speedomiehellä alkoi olla kiipeilypäiviä sen verran alla että pieni yleisväsymys painoi. Oli pakko ottaa järeät keinot käyttöön.

Mähän välttelen ylipäätään kaikkia hyvään kiipeilytekniikkaan liittyviä juttuja, koska onhan se nyt vaan siistimpää runnoa voimalla tiukkojen paikkojen läpi. Nyt oli kuitenkin aika vähissä ja kneedropit sun muut perseen keinuttelut otettiin ilomielin käyttöön.

Ja niin se vaan meni. Joka muuviin piti etsiä se kevyin tapa, jokainen lepo piti käyttää. Kaikki jatkot pidentää sopiviksi... Ihan järjetöntä miten väsyneenä sitä pystyy vielä kiipeämään kun vähän käyttää jalkoja.

Ei varmaankaan tiukin kiipeämäni 8a, (samaa tasoa kuin Milestone?) mutta ehdottomasti hienoin ja samalla yksi kovimmista taisteluista. Enpä muista milloin olisin yhtä väsyneenä klipannut ankkuria. Tai no, itse asiassa muistan, se oli pari päivää aikasemmin vvs-väggenillä kun klippasin ankkurin samalla hetkellä kun toinen käsi irtosi :)

Itse Flatangerista vielä sen verran, että uskaltaisin väittää että se on yksi maailman parhaista sporttikaltseista, ja mikäli joku saisi aikaiseksi pultata sinne muutaman 50-70metrisen 8c-9a reitin, niin alkaisi maailmallakin mielenkiinto herätä. Suuria massoja paikka tuskin kiinnostaa ennen kuin kalliolle on pultattu lisää 6c-7a osastoa. Toistaalta miksi sinne pitäisi saada suuria massoja? Tartteeko joka paikka raiskata kuten Ton Sai?

Ettei menis ihan pelkäksi hehkuttamiseksi, käydään lopuksi vielä vähän läpi niitä huonoja puolia:

-Reittejä ei ole kauhean montaa. Ehkä parikymmentä, potentiaalia olisi sadoille.
-Osa pulteista on 7mm teknopultteja. Tosin nekin näytti hyvin kestävän pannut
-Osa reiteistä on pultattu vähän hassusti. Usein pultti on liian korkealla tai hieman sivussa reitistä. Toinen ja kolmas klippi saattavat olla vähän vaarallisia. Näin ollen saittikisat voi tuntua ärsyttäviltä.

Parhaiten Flatanger sopiikin sellaiselle kiipeilijälle, joka kiipeää 7b-8b tasoa pienellä työstöllä.

Alueelta löytyy parikin leirintäaluetta, toinen vaihtoehto on bivittää luolassa. Vettä saa kuulemma luolan lähettyvillä olevasta purosta, tai läheisestä kylästä Lauvsnesista.



Flatangerin Hansheller


Luola vähän lähempää


Micke ihmettelemässä reittejä


Luolan sisällä sitä tuntee itsensä pieneksi


...tai suureksi


Suurin osa reiteistä on loivaa negaa, Mickestä saa vähän mittakaavaa


Matkalla alas


Micke ja Flaggermusmannen 8a, 2nd go


Reitin nimi muuten tarkoittaa lepakkomiestä, bongaa lepakko!


Ilmavuus ei sovi kaikille. Nää jampat ajoi 700km Flatangeriin, kiipesi päivän ja ajoi Helliin, mistä löytyy liimapultteja metrin välein.


Mr. Second go. 
Itse asiassa Micke kiipesi muutamaa saittia lukuun ottamatta kaiken tokalla yrkällä. mm. pari 8a:ta ja yhden 8a+:n


 Meikä hakee Yagraa 8a-aamiaisesta ja Moffatin kirjasta
(c) Mikael Andersson


Todellisuudessahan sitä löytyi purkkitolkulla pakun lattialta


Ja DING! taas ollaan lähetyskunnossa
(c) Mikael Andersson


Ties kuinka mones yrkkä ja naama edelleen ku hangon keksi. 
(c) Mikael Andersson


Eventyrblanding 8a, 
kannattipa laittaa värikäs paita että näkyy hyvin kuvassa
(c) Mikael Andersson


SWEET!!!
(c) Mikael Andersson


Paluumatkalla parkkikselle


 Loppuun vielä kuvakooste Flatangerin otevalikoimasta