Härnösand

Kun Linus kysyi kiinnostaisiko lähteä Härnösandiin boulderoimaan, vastasin empimättä "Totta kai!" Ei sillä, että mua olisi oikeasti sinne kiinnostanut lähteä, mutta viime kuukaudet ovat opettaneet paljon autottoman arjesta. Eli silloin kun jonnekin pääsee, niin silloin mennään.

Lähtöä edeltävänä iltana oli vielä kaikki vähän auki. Puoli yhdentoista aikaan kyselin vielä että ollaanko me nyt lähdössä, millä porukalla, ja ollaanko montakin päivää. Linus sanoi ettei enää tiennytkään olisiko lähdössä. Oli "vähän kuumetta" ja toisaalta "tää viski tuntuu kyllä auttavan". No sama se, sanoin että oon kl 8 parkkiksella ja toivottavasti joku lähtee jonnekin.

Aamulla Linus oli parkkiksella kl 8. Ei tosin sama Linus, sillä ensimmäisellä oli olo huonontunut samaa tahtia laskuhumalan myötä. Tälläkin Linuksella oli tosin auto, joten taas mentiin. Tai itse asiassa me mentiin loppujen lopuksi Linnin autolla, mutta kuitenkin.

Härnösand © Linus E

Kiviä

 Lisää kiviä

 Olis pitänyt pyytää joku seisomaan kivien vieressä... no puista saa vähän mittakaavaaa

 Alue on vähän access-herkkä. Valokuvien ottaminenkin alueella oli vankeuden uhalla kielletty... Hah otin silti. Köyhän miehen extreme-urheilua.

 Näitä varoittelukylttejä sitten riittikin. Nimeltämainitsemattoman kiipeilijättären kasvot peitetty yksityisyyden suojelemiseksi

 Hamburgare-kiven alla ihmettelemässä © Anu

 Linus yrkkäilee Ingen big dealia (7B)

 Linn näytti mistä kana pissii ja fläshäsi boulderin

The King of the burger (7B+) -variaatio jäi toppaamatta

 Linus työstää loppupyllistystä

 Anu ottaa yrkkää

Dr. Korosuo krimppasi otteet irti ja reitti jäi projektiksi

 Ufo-kiven/reitin (7A) alla ihmettelemässä ekaa muuvia © Anu

 On se ihan pitkä roiskasu © Anu

 Linus ottaa yrkkää © Anu

 Skull-f*ck-betan pitäisi auttaa... © Anu

 Mullapa onkin Linusta pidempi kärkiväli! © Anu

Ja "jalat edellä" -beta auttaa aina © Anu

 Loppuun perinteiset taidekuvat

 Anun rehukuvat © Anu

 Härö kuva kannosta

Några FAs

Blåbergetsträffin aikaan on perinteisesti tullut kiivettyä jotain uutta. Tällä kertaa kiipesin reitin, jonka itse asiassa luulin kiivenneeni jo viime vuonna. Siinä kuitenkin roikkui edelleen mun köysi, eikä toisaalta nousua varmistaneesta henkilöstä, tai reitin nimestä ollut mitään muistikuvaa, niin ehkä mä sitten vaan kuvittelin kiivenneeni sen. No sama se, nyt on ainakin kiivetty. Reitin nimeksi tuli Senap (7a+).

Toinen ensinousu tuli Mosjön kuuluisaan katto-offariin. Itse asiassa halkeama oli huhujen mukaan niin tiukka ettei se oikein jaksanut edes kiinnostaa. Jos se ja se ei sitä pystynyt kiipeämään niin mitä saumoja mulla olisi?

Toisaalta, ehkä muut onkin vaan huonompia? No, Gustav halusi lähteä projektoimaan halkemaa eikä mua tarttenu kauaa yllyttää mukaan. Kateltiin muuvit läpi ja "perse edellä"- beetan keksittyäni kiipesin reitin ekalla yrkällä. Gustav oli kyllä lähellä nussia ensinousun ennen mua, se nilkki otti yrkän just ennen omaa nousuani, ja tippui vikasta muuvista! Hah, ihan oikein.

Joka tapauksessa, ottaen huomioon että me oltiin ekaa kertaa projektin kimpussa, ja muuvien testailun jälkeen reitti tuntui aika pirun helpolta, niin tuli vähän sellanen olo että mikä siinä nyt sitten oli olevinaan niin vaikeaa? Hemmetti toi on ollut jo vuosia projektina.

Reitin nimeksi tuli Rövaren (7A), (koska A) nussin Jonaksen megaprojektin ja B) Anun mielestä se on hauska nimi, koska siinä on myös sana röv, eli perse)

 

 Blåbergetsträff-puuhastelua. Vaikka tie onkin todennäköisesti tällä hetkellä jo ajokunnossa, niin takakautta pääsee edelleen varmemmin perille. © Anu

 Senapin (7a+) noususta ei tainnut tulla yhtään kuvaa, mutta se on Storaväggenin vasemmassa laidassa, heti Gugnerin vasemmalla puolella.

 Gustav fiilistelee kattohalkeaman nyrkkijammeja

 Rövaren 7A © Gustav Nilsson

Tjocka tjejer på Ica

Hesari julkaisi viime vuonna artikkelin otsikolla “Lihavuus tappaa nälkää enemmän”. Ollaan siis ylitetty se maaginen raja jolloin ylensyömisestä on tullut suurempi ongelma kuin nälänhädästä.

Iltalehti, tuo tieteellisten tutkimusten graalin malja, otsikoi pari kuukautta myöhemmin "Ylipainoinen onkin kohta normaalipainoinen". Jutun mukaan normaalipainon rajoja pitäisi nostaa, koska suomalaista on tullut niin läskejä, ettei normaalipaino vastaa enää ns. keskimääräistä painoa. Tavallaan mä ymmärrän, jos kaikki painaisi yli 100 kg, ni olishan se silloin epänormaalia painaa 75 kg.

Mä näin viime viikolla pari isompaa tyttöä jonottamassa Ican kassalla. Tais olla viimeksi Amerikassa 2007 ku näin oikeesti kunnon tankkeja. Mietin hetken että mitäköhän ihmiset syö, että niistä tulee noinkin massiivisia. No vastaushan oli siinä liukuhihnalla. Kolme pussia sipsejä, pussi vaahtokarkkeja, ja helvetinmoinen kasa valmispizzoja. Toisella mimmillä oli söpö lajitelma erivärisiä karkkipusseja. Ostokset maksettuaan toiselle tytöistä iski paniikki. Limppari jäi!

“Olet sitä mitä syöt” tuli jotenkin mieleen, ja samalla katse kääntyi oman ostoskorin puoleen: pullaa ja kaljaa. Ylläri. En tiedä että kumman ostoksista mä olin loppujen lopuksi enemmän järkyttynyt, tarkoitus oli nimittäin ostaa jotain ihan oikeaa ruokaa.

Loppuun pari kuvaa kevään kiipeilyistä.

 Blåberget

 Vähän on vielä lunta reittien alla, ja jostain käsittämättömästä syystä hyttysiä jo nyt!?

 Anu vetelee issekseen

 Ringkallen, ties kuinka mones kerta tänä keväänä. On näköjään Speedomieskin saanu vähän fylliä goretakin alle... © Anu

Ikävästi taas kurssit häiritsee omaa kiipeilyä. Vaikka on sitä varmaan huonompiakin duuneja. Henrik treenaa palikoiden asentamista

 Mulla meinaa kurssit aina vähän venyä, mutta tänä vuonna oon ollu tiukempi ajankäytön kanssa. Hyvä niin, ehtii vähän itekin kiivetä © Anu

 Hurrit välppää jotain auringonlaskussa

 Maisemista nautitaan cameltoet tanassa

 Ruotsalaisiin perinteisiin kuuluu vappukokko. Taustalla Fredrik lämppäämässä jotain Sundsvallin mimmejä.

 

Loppuun taidekuva Gustavista

IRATA

The IRATA technician carries a card that is recognized and admired around the world for its importance and value.... 

Aikamoista hehkutusta, ei varmaan oo ylläri että kyseinen teksti löytyy IRATAn omilta nettisivuilta.

IRATA, eli Industrial Rope Access Trade Association on vähän niinkuin korkeanpaikantöiden UIAA. Suomessa IRATA-koulutettuja on käsittääkseni aika vähän, mikä johtunee paitsi siitä, ettei Suomessa ole mahdollista kouluttautua, mutta myös siitä, ettei laki taida vaatia moista paperia. Yritin jutella Suomen tilanteesta sveitsiläisen IRATA-gurun kanssa, jonka ainoa kommentti tilanteeseen oli “Yes, Finland...” ja perään halveksuvaa päänpudistelua.

Jos Suomesta haluaa lähteä IRATA-kouluun, on lähin vaihtoehto Ruotsi. Viikon kurssi maksaa 18 700 kr, eli n. 2200 €. ja siihen päälle matkat ja majoitukset... Englannissa pääsee halvemmalla, mutta mun tapauksessa oli kätevintä käydä kurssi Ruotsissa.

Kurssi päättyy kokeeseen, missä on sekä teoriaa, että käytännön harjoituksia. Mä oon tehny aika paljon korkeanpaikantöitä ns. "suomalaisilla metodeilla" ja oli yllättävän vaikea muuttaa jotain tapoja mihin on tottunut. Kokeessa on muuten "kerrasta poikki"-meininki, eli jos tekee yhdenkin virheen, minkä kokeen vastaanottaja (se sveitsiläinen guru) näkee vaaralliseksi niin homma loppuu siihen. Vähemmän vaarallisia virheitä saa tulla kaksi, kolmannesta tulee hylätty. Kysyin että mites sitten tehdään jos tulee hylätty. "No seuraava kurssi järjestetään syksyllä...". Kokeen uusimiseen olisi tosin riittänyt ns. puolikas kurssi, mutta on se 1600 € rahaa sekin...

Itse kurssi oli hemmetin hyvä, eikä vähiten sen takia, että kouluttajana toimi Magnus Strömhäll. On muuten sama jamppa joka on tehnyt ensinousut kaikkiin Bohuslänin offareihin. Kouluttajia on monenlaisia, mutta siinä jampassa sitä tietoa vaan riitti, ja kyllä mä sitä koko rahan edestä lypsinkin.

Miksei Shuntissa saa käyttää köysisoolossa kahta köyttä, mikä tekee backupsolmusta vaarallisen, missä vaiheessa Shunt alkaa luistaa, milloin Microtraxion katkaisee köyden. miksi Microtraxion on parempi suuriin kuormiin kuin Minitraxion, miten tehdään köysisooloon 3-4 pisteen ankkuri joka tasapainottuu joka suuntaan...

Mä oon ollut monilla kursseilla ja usein kursseilla kysytään että miksi olen siellä. Oon yleensä sanonut, että sen takia että oppisin jotain uutta. Yhtä usein oon saanut myöhemmin kysymyksiini vastaukseksi lähinnä vittuilua, mikä kertoo tietysti jotain kurssin vetäjän tavasta suhtautua asiaan, johon ei tiedä vastausta.

Tällä kertaa tuli paitsi vastaukset, mutta sillä erotuksella, että vastauksen perään se saman tien kaivoi koneelta jonkun tutkimuksen, jolla se perusteli vastauksen. Tiedättekö, vähän niinku yliopistolla on se meininki että kaikki mitä sanotaan, pitää voida perustella. Ei mitään turhaa paskanjauhantaa, vaan kylmää faktaa.

Kaikki osaa kasisolmuja opettaa, mutta tää on just se juttu mistä erottaa hyvän kouluttajan. Osaako se tasan sen asian mitä se opettaa, vai osaako se ihan v***sti enemmän.

Magnus opettaa, Niklas liekeissä

Advanced toproping skills

 Magnus vetää froggystylella

Lenksukkateknoa

Safety first!

Kurssilaiset tarkkana

Pulttiteknoa!

Jampat köysissä, Magnus tarkkailee

Mä en oo kyllä ihan varma onko toi puukko reisitaskussa ihan hyvä veto.

Oho, tuppi tallella, puukko on lähteny jonnekin...

Kahvitauolla käytiin läpi ohjaajan tikkilistaa

Niklas ottaa pelastusrastista kaiken irti

Koe meni läpi ilman huomautuksia, ja arvosanaksi tuli "Very Good" :)

 

IceHoldz

 

Iceholdz

Jääkiipeilyn treenaaminen on vaikeaa ilman jäätä. Pumppukestävyyttä on helppo treenata, figure-nelosia on helppo treenata, ja perus drytoolausta on helppo treenata missä tahansa cavessa.

Edellämainituilla aktiviteeteillä on kuitenkin hyvin vähän tekemistä oikean jääkiipeilyn kanssa. Vähän sama kun treenais kiipeilyä pelkällä otelaudalla. Sormet vahvistuu, mutta ei se kutosen offari mee yhtään sen helpommin kuin ennenkään. Kiipeilytekniikkaa oppii kiipeämällä, ja hakuilla lyömistä yllättäen taas lyömällä.

En tiedä voiko noita otteita liikaa hehkuttaa, mutta lyhyesti sanottuna Iceholdzit on parasta, mitä jääkiipeilyn treenirintamalla on tullut vastaan.

Eikä kyse ole pelkästään siitä, että otteisiin voi lyödä. On mulla ennenkin ollut puuotteita joihin voi lyödä. Kyse on siitä enemmänkin siitä, että Iceholdseilla kiipeäminen tuntuu samalta kuin jään kiipeäminen. Niihin voi upottaa terän niin syvälle, että hakussa voi vetää vaikka leukoja, tai sitten nakutella varovasti kuten thin icea.  Slouppaavista pinnoista voi varovasti huukkailla, ja huukkeja voi parantaa pikku naputtelulla. Ihan kuten jäälläkin.

Jopa hakkujen irrotus tuntuu samalta kuin jäällä; lyö hakku voimalla niin saat sitä hetken venkuttaa irti, lyö kevyemmin niin irrotuskin sujuu nopeasti.

Samaan aikaan kun 20 asteen negalla jaksaa drytoolata lähes loputtomasti, alkaa Iceholdzien kanssa hapottaa ihan eri tahtiin. Ja tämä siis pystyllä. Tarkasti lyöminen vie voimia, pitkä lukottaminen vie voimia ja hakun irroittaminen vie voimia. Oikea kropan asento, oikea hakun kulma...kiipeily on yksinkertaisesti paljon lähempänä oikeaa jääkiipeilyä.

Perinteinen sisällä tehtävä draikkailu on hyvää treeniä, mutta hyödyttää eniten nimen omaan dry- ja mixtahommissa. Siinäkin muuten kannattaa pitää mielessä että mieluummin käyttää polyuretaanista tai puusta tehtyjä otteita. Keuhkot kiittää. (polyesteriotteista irtoaa draikkahommissa r/x-pölyä, mikä ei taida olla ihan lääkäriliiton suosittelemaa)

Parannettavaakin toki löytyy. Iceholdzit ei esimerkiksi lohkeile kuten jää. Eikä ne ihan ilmaisiakaan ole, varsinkin kun ne pitää jenkeistä asti tilata.

Kuitenkin, ottaen huomioon kuinka paljon Suomessakin on jääkiipeilijöitä, tässäpä voisi jollain kaupallisella hallilla olla hyvä markkinarako. Muutama profiili pyhitetty jääkiipeilyyn ja sinne Iceholdzeja seinät täyteen. Luulis asiakkaita riittävän.

Toki kannattaa pitää mielessä mitä siitä seuraa kun ihmiset päästetään terävien hakkujen kanssa leikkimään. Vaikka toisaalta, onko sillä nyt sitten jotain eroa jos joku lyö itseään hakulla tai varmistaja ryssii ja tullaan betoniin kymmenestä metristä.

Ou jeah, näihin voi oikeasti lyödä!

 Tsup!

 Otteita on tarjolla erikokoisia. Isoimmat on jotain 40x60 cm, pienimmät ehkä 15x15 cm. Pienimpien otteiden taakse kannattaa laittaa levy vaneria jos otteita käytetään tavallisella seinällä. Ei mene hutilyönnistä heti seinä reikäjuustoksi.

 Hakkuja saa upottaa ihan reilusti.

Oikeassa kulmassa lyöty terä uppoaa kuten sitkeään jäähän, väärässä kulmassa tuleva terä kimpoaa pois, ihan kuten jäälläkin.

 Tällainen jälki jäi edellisen kuvan lyönnistä. Ikuisiahan noi ei ole, mutta käyttöikää saa kivasti lisää kikkailemalla. Kun ote on käytetty loppuun, käännetään sitä 90 astetta, jolloin saadaan taas uutta matskua terille. Kun otetta on käännetty kolme kertaa ja alkaa olla reikäjuustoa kaikista suunnista, voi kuoren lähettää takaisin tehtaalle, ja sieltä tulee uusi kuori "alennettuun hintaan", mitä se ikinä sitten onkaan.

 Otteet muodostuvat siis kahdesta osasta, kuoresta ja varsinaisesta otteesta

Kun otteet on kerran ostettu, valkoinen kuori voidaan varvittaessa vaihtaa uuteen.

 Sama firma varmistaa myös draikkailuotteita

 Loppuun vielä taidekuva