Friday, October 26, 2012

Pimp my ride, del 6

Projekti alkaa olla loppusuoralla ja rakennustahti selvästi hidastunut. Aluksi oli hirvee kiire saada paku asuttavaan kuntoon, mutta loppuhierominen tuntuu kestävän loputtomiin. Toisaalta, rakentaminen on nyt muuttunut vähän erilaiseksi. Enää ei rakenneta ns tärkeitä juttuja, vaan viritetään jo olemassa olevia systeemejä toimivammiksi.

Esimerkiksi jatkuva jätevesiastian tyhjentäminen alkoi varsin nopeasti ärsyttämään. Eihän se ollut iso vaiva tyhjentää kanisteria, mutta toisaalta, huomattavasti pienempi (ja huomaamattomanpi, tärkeä juttu WB-jutuissa) vaiva on olla nostamatta kanisteria ollenkaan pois. Sekin tuli aika nopeesti selväksi ettei yksi 20 litran vesikanisteri riitä oikein mihinkään. No nyt on kaksi kanisteria.

Kaasulämmitin on pirun hyvä, mutta eipä oo kiva nukkua jos jatkuvasti pelkää tiputtavansa tyynyt sen eteen. Samoin lattian tasolla se tuntui lämmittävän lattiaa turhan paljon. Nyt kaasulämmittimen saa helposti parillekin eri korkeudelle, sekä irti kaikesta palavasta.

Suihku on kiva, kuten myös suihkuverho, mutta tiedättekö miten kiva on käydä suihkussa kun on nollakeli. Tai siis tietysti on kiva käydä lämpimässä suihkussa, mutta kun suihkun sammuttaa, jäähtyy ympärillä oleva suihkuverho saman tien ja liimaantuu ihoon kiinni.

 Oli sen verran ikävä kokemus, että oli viimeinen kerta kun suihkuverhoa käytetään siinä suihkussa. Toisaalta verhottomuus tuo taas tiettyjä vesiongelmia, sillä olishan se kiva ettei esim takaseinän kautta lentäisi hirveästi vettä sänkyyn. Samoin sähkökatkaisijat, oven kahvat ym härpäkkeet piti suojata vähän paremmin.

Aikaisemmin takaoven piti olla suihkussa käydessä hieman raollaan, jotta sai letkun oven väliin ja vedet pihalle. No enää ei tarvi. Taas yksi pieni asia, mutta kylmässä kelissä ihan tarpeeksi ärsyttävä. Ei oo hirveesti järkee maksaa itsensä kipeäksi ja pimpata kymmeniä tunteja jotain mobilesuihkua, mitä ei sitten tule käytettyä sen takia että siinä on muutama ärsyttävä ominaisuus.

Erinäisiä hyllyjä, telineitä, koukkuja sun muuta sälää on myös siunaantunut pakuun. Pieniä juttuja, mutta viime aikoina rakentamisessa se käytännöllisyys on noussut tärkeimmäksi kriteeriksi.

No joo, otetaas taas setti kuvia.


 Yo yo, welcome to my crib!


 Suihkun saa kätevästi muutettua säilytystilaksi.


Vesisysteemi v2.0.


This is where the magic happens!
Sänky on etupäästä 120 cm leveä ja jalkopäästä 110 cm.


 DIY-turvavyö!


 Kaasulämmitin


 Yöllä lämmitin kannattaa nostaa sen verran korkealle ettei sen eteen voi pudota mitään palavaa


 Poppivehkeet... Joo eihän se iso ole, mutta eikös sitä sanota ettei koolla ole väliä. Ja oikeaan rakoon työnnettynä (kuskin selän taakse) kyllä toikin hommansa hoitaa.


 Kusipulloteline ja jauhesammutin...enköhän mä varotoimista huolimatta saa ton auton vielä palamaan.




 Kusipullokin on nykyään mallia "folkölkännit"


 Tätä vekotinta mä en uskonut tarvitsevani, mutta kolme yötä vesisadetta putkeen ja kyllä se sisäilmakin alkaa kummasti kostua


 Taideosastosta vastaa romanttinen kuva hehkuvasta kamiinasta



Loppuun vielä pieni video kuinka olohuone muutetaan makuuhuoneeksi.