”Onkohan toi ison pakun ostaminen
ihan järkevää” mietittiin jo ennen kuin tajuttiin miten vaikeeta
sillä on liikkua ICA Maxin parkkiksella. Tai ei sitä edes
hirveesti tarttenu miettiä, se oli itsestään selvään, ettei se
ollut. Vanhan pakun ostaminen ei ikinä ole mikään järkiratkaisu.
Meidän edellinen auto oli vähän niinku järkiratkaisu. Se oli
(ainakin ostettaessa) aika uusi, vähän ajettu, ei syönyt paljoa
bensaa, ja toisaalta tarvittaessa siihen mahtui viisi kiipeilijää
viikonloppukamoineen kyytiin. Näihin meidän ongelmiin järkiratkaisu
olisi ollut kenties joku tila-auto, tai minipaku, missä just ja just
mahtuisi nukkumaan.
Kuitenkin, aika harvoilla siisteillä
jutuilla on mitään tekemistä järkevyyden kanssa. Vai miten
järkevää on matkata toisella puolelle maapalloa kiipeämään
huonoissa olosuhteissa. Eikös paljon järkevämpää olisi lentää
halvemmalla johonkin, missä on paremmat olosuhteet, kuten esim
Yosemiteen? Tätä mä kyselin Björniltäkin, joka vuosi vuoden
perään tuli Patikseen, eikä ei ikinä ollut edes käynyt Yossessa.
”Yosemite is not Patagonia”
Aivan. Ja mä oon nukkunut aivan
tarpeeksi monta yötä pakettiautossa jos ei ole seisomakorkeutta
tietääkseni miten mukava sellainen olisi. Mä olen myös nukkunut
tarpeeksi monta yötä ilman suihkua tietääkseni miten kiva
sellainen olisi pitkillä kiipeilyreissuilla. Se, että mä voin
kiipeilyn jälkeen kävellä autolle ja ottaa kylmän kaljan on yhtä
luksusta, kuin napsauttaa kaasulämmitin päälle 20 asteen
pakkasessa ennen alppinousua. Pieniä asioita, mutta asioita, joita
mä oon viime vuosina oon oppinut arvostamaan.
Mä oon ajanu aika montaa erilaista
pakettiautoa, mutta tää on selkeästi isoin. Tossa toi hemmetti
rattikin on vaakatasossa. Ajaessa ei taakse nää, eikä risteyksissä
oikein oikealle, parempi onkin kysyä apukuskilta että tuleeko
autoja.
Ison pakettiauton ongelmat eivät
rajoitu pelkästään liikenteen vaarantamiseen. Mun oli tarkoitus
vaihtaa siihen öljyt, mutta lähihuoltsikan autonostin oli liian
pieni. Leveys riitti juuri ja juuri kun renkaat oli puoliksi ulkona,
mutta peräpää ei mahtunut samaan aikaan nostimeen sitten millään.
Umeåsta löytyi onneksi toinenkin
DIY-huoltamo, jossa oli
nostin, mikä taas nosti autoa keskeltä. Siinäkin oltiin
leveyden kanssa riskirajoilla, mutta sainpas auton sentään
nousemaan ylös. Alas se ei sitten enää tullutkaan ja vasta siinä
vaiheessa huomasin kyltin MAX 2500kg.
Noh, ei
se mun tietääkseni niin painava ollut, mutta ei sieltä alaskaan
tullut, ennen kuin huoltomolta saatiin apuvoimia.
Isossa autossa on myös
isommat renkaat, mitkä maksaa tietysti enemmän kuin pienet renkaat.
Niitäkään ei varmaan tarttis ostella niin usein jos muistais
siivota ruuvit pois pakkipaikalta.
Ensimmäinen
todellinen action hetki koettiin kuitenkin vasta kun ajoin pakulla
ekan kerran Rösåkseen. Tää oli itse asiassa ensimmäinen kerta
kun ajoin autolla pidempään kuin 10 km putkeen. Kytkin alkoi tuntua
motarilla vähän oudolta. Se ei oikein palautunut takaisin ylös.
Seuraavalla vaihdolla kytkin jäi kokonaan alas, eikä se siinä enää
noussut vaikka sitä jalalla yritti nostaa.
Tää oli oikeesti vähän
huonompi juttu kuin miltä se nyt tässä kuulostaa, ainakin siinä
vaiheessa kun tultiin liikenneympyrään kutonen silmässä, eikä
vaihdetta saanut vaihdettua edes vapaalla.
Noh, asioilla on tapana
selvitä ja niin tälläkin kertaa. Rescue landing vieressä olevaan
Renault-korjauksen pihaan tuntui vähän liian hyvältä ollakseen
totta. Niin se kyllä olikin, lauantaisin oli korjaamo tietty
kiinni. Kuitenkin, pieni tauko sai kytkimeen taas välttävästi
toimimaan. Sen sijaan että oltais lähdetty kotiin, tai tilattu
hinausauto, ajettiin sormet ristissä Rösåkseen. Tärkeintähän
nyt kuitenkin oli että päästään kiipeilemään. Tais siinä
jonkinlaisena ajatuksena olla että jos se hinausauto pitää
soittaa, ihan yhtä hyvin ne voi hakea Rösåksen parkkikselta.
