Kursseilla tulee välillä tilanteita, jolloin tajuaa että kaikkihan ei nukukaan viikonloppuja ulkoja. ”Niin siis missä me oikein nukutaan, siellä kalliolla? Tarvitaanko me teltta? Tuleeko yöllä kylmä?” Joo, joo ja joo.
Vaikka mä välillä saankin kiksejä siitä kun ryömitään väsyneenä telttaan, varsinkin silloin kun teltta on suoja jotain muutakin kun hyttysiä vastaan, oon mä aika pirun kyllästynyt telttaelämään.
Oikeastaan jos tarkkoja ollaan, mä en oo niinkään kyllästynyt telttaelämään, vaan siihen hemmetin säätämiseen. Joka perjantai me pakataan kamat. Makuualustat ja makuupussit on untuvaa, joten niitähän ei tietenkään sovi pakattuna säilyttää. Siinä menee helposti tunti jos toinenkin että saadaan kamat kasaan ja kannettua autoon. Hissiä ei ole, ja turha kuvitella että meidän viikonloppusettiä sais kannettua yhdellä kerralla. Tai edes kahdella.
Sunnuntaina sama toisinpäin. Retkikeittimen pesemistä, makuupussien avaamista ym säätämistä, mikä ei sunnuntai-iltaisin voisi hirveesti vähempää kiinnostaa. Käytännössä homma meneekin niin, että kamat enemmänkin vaan levitetään ympäri kämppää ja josta ne parin seuraavan päivän aikana järjestellään jotenkin paikoilleen, ihan vaan että perjantaina voitais aloittaa homma alusta. Tää on perseestä jopa ns. optimitapauksessa, jolloin ei ole satanut eikä telttaa tarvitse kuivata olohuoneessa.
Me ostettiin reilu kolme vuotta sitten farmariauto, jossa mahtuu nukkumaan. No, mahtuu joo, mutta mihinkäs ne kamat sitten laitetaan? Käytännössä säätämistä tulee niin paljon, että helpommalla pääsee kun lätkäsee kiltisti teltan siihen auton viereen. Jonkinlainen ilmanvaihtokin pitäisi autoon järjestää, ja kaikki varmaan arvaa mihin ongelmiin se Pohjois-Ruotsin hyttyskannoilla johtaa.
Toistaiseksi uusin ja kätevin ratkaisu on ollut pop-up-teltta, minkä saa pystyyn parissa sekunnissa, on itsestään seisova ja pitää vettä. Siinä ei tosin mahdu seisomaan, mutta viikonloppureissuilla se on aika pirun kätevä. Uusi teltta ei kuitenkaan poistanut ongelmaa kaman roudaamisen kanssa.
Erinäisistä verotuksellisista, katsastuksellisista ja mielenterveydellisistä syistä johtuen meillä tuli yllättäen kiire vaihtaa autoa. Yksi asia johti toiseen ja äkkiä oltiin autokaupoilla. Meillä oli aika tiukat kriteerit auton suhteen, tai lähinnä sen piti olla iso. Niin iso että siellä voisi nukkua, laittaa ruokaa, säilyttää kiipeilykamoja ja vaikkapa tehdä töitä, mikäli sellaiseen aktiviteettiin olisi tarvetta vesisateen tai lepopäivien takia.
Tavaratilassa pitäisi olla seisomakorkeus ja pituutta 3 metriä, jolloin sinne mahtuu muutakin kuin sänky. Vuosimalli 2000-luvulta, mielummin loppupäästä ja kilometrejä alle 200 000. Kriteerejähän voi aina olla, toinen asia on sitten tarjonnan ja pankkitilin kanssa.
No, selattiin nettiä ja ihmeteltiin vaihtoehtoja. Kannattaako hakea Saksasta? Kannattaako ostaa huutokaupasta? Onko meillä ylipäätään edes rahaa ostaa autoa? Ei, ei, ja ei.
Taas oli hyötyä siitä että tuttavapiiristä löytyy asiantuntemusta. Mä lähettelin kuvia eri malleista toiveikkaana. ”Paska, paska, ei, no ei todellakaan, joo tohon kannattaa ostaa korjauskirja saman tien, tohon en koskis pitkällä tikullakaan, toi taas on huonoa laatua Mersun hinnalla...”
Me päätettiin ostaa auto autoliikkeestä, siitäkin huolimatta, että niillä on kovemmat hinnat. Autoliikkeet on nimittäin vähän erilailla vastuussa myymisistään kuin yksityiset. Edes etäisesti kriteerit täyttäviä ja lompakolle sopivia autoja alle 400 km sisällä Umeåsta löytyi tasan kaksi.
Autokauppa nro 1:
”Joo meillä on just teille sopiva auto. Se on pikkusen enemmän ajettu, mutta ihan uskomattoman hyvässä kunnossa. Sillä on ollut vaan yksi omistaja. Ja siihen on juuri vaihdettu moottori, eli se on ihan uusi.”
”Jaa että ihan uusi moottori? Että ihan vielä muovit päällä?”
”No joo, tai siis on sillä nyt muutamia kilometrejä ajettu”
”Löytyiskö jotain lappua että minkä verran sillä ihan uudella moottorilla on sitten ajettu?”
”No okei, sillä on ajettu 7 tuhatta”
Mulle jäi vähän epäselväksi että onko se 7 tuhatta kilometriä, vai 7 tuhatta miliä, mikä on vähän eri juttu (70 tkm). Kun viimein nähtiin huoltokirja, selvisi, että moottori oli vaihdettu jo vuonna 2010 ja tällä hetkellä koneella on ajettu 140tkm. Se ”ihan uusi” on tietysti vähän venyvä käsite. Samoin pikku nettiseikkailun seurauksena selvisi että myyjän ”vain yksi omistaja” oli myös täyttä bullshittiä.
No, auto oli kieltämättä nätissä kunnossa, oli cruise controlleria ja webastoa. Siitä huolimatta me oltiin enemmän kiinnostuneita siitä toisesta vaihtoehdosta, mikä kuitenkin paperilla vaikutti paremmalta. Moottorilla ajettu vähän enemmän, mutta muuten autolla paljon vähemmän.
Autokauppa nro 2:
”Me haluttais koeajaa tota pakettiautoa, halutteko nähdä jotain henkkareita?”
”No ei haluta, ette te sillä pitkälle pääse...”
”Jaa, onko siinä muuten webastoa?”
”Ei kait siinä mitään sellaista ole... tai en mä tiedä” (oli ja toimi, mitä myyjän oli vaikea uskoa)
Auto oli aika räjähtäneen näköinen, mutta siitä huolimatta me haluttiin ostaa se. Joku on joskus sanonut ettei autokaupoilla osteta autoa, vaan myyjää. Kun oikea myyjä löytyy niin kaupat syntyy. Tässäkin tauksessa mä halusin ennemmin antaa rahat rehelliselle myyjälle, joka suoraan sano että se on paska auto, eikä yrittänyt valehtelemalla saada kauppoja. Myyntikikka varmaan sekin. Koska auton edellisestä katsastuksesta oli aikaa, lupasi liike katsastaa auton, ikään kuin todistukseksi että se on ajokunnossa.
Ongelma vaan oli, ettei se ollu. Kolmen viikon korjailujen jälkeen me alettiin tulla katumapäälle. Siitäkin huolimatta että autossa oli nyt kiitettävästi uutta osaa, oli aika selvää ettei se nyt missään hyvässä kunnossa ollut. Uutta vikaa tuntui löytyvän jatkuvasti. Autoa oli vuokra-autona pidetty, ja sitä ennen maalarifirmalla, joten maaliroiskeiden lisäksi lyhyttä kaupunkiajoa oli ehkä vähän enemmän kuin toisella autolla.
Me päätettiin antaa toisella autolle vielä mahdollisuus, ikävästä myyjästä huolimatta.
Autokauppa nro 1 taas:
”Kiva kun tulitte takaisin, tää on tosiaan just teille sopiva auto, yksi omistaja, ihan uusi moottori....”
Mä en tiedä että oliko se vaan opetellut ton litanian ulkoa. Se ei siitä muuttunut, vaikka välillä yhdessä todettiin että onhan sillä tosiaan useampia omistajia ollut, eikä se uunituore moottorikaan nyt enää ihan sisäänajossa ollut.
No sama se, päätettiin kuitenkin ostaa auto. Saattaa kuulostaa tyhmältä ratkaisulta, ja sitä se kyllä olikin, mutta meillä alkoi olla sekä vaihtoehdot että aika vähissä. Ne autot, mitkä oikeesti vastasi meidän kriteereitä maksoi tuplat ton hinnasta.
”Ei mitään hätää”, sanoi myyjä kun ajettiin pihasta pois. ”Siinä on se kuukauden takuu että jos vaan jotain tulee niin tuotte takasin, me korjataan!”
To be continued...
Ou jeah!
Sisältäkin ihan siistissä kunnossa
Ja tilaa on!
Tärkeintähän näissä hommissa on, että on isompi ku naapureilla
