Haukkari: Snö i Norge

Muutama viikko sitten kyseltiin kiinnostaisiko lähteä mukaan Kvalöyalle uudeksi vuodeksi. Rollon sankarit oli lähdössä ja ilmeisesti oli urpoista pulaa.

Sen verran oli Borkan pakit mielessä että ajattelin että on varmaan parempi jos jätän väliin ja ensin vähän treenailen näitä mixtahommia kotikallioilla. Niitä pakkeja varten ei välttämättä tarttis ajaa ihan sitä 2000 km lenkkiä.

”No siellähän sitä oppii” oli ilmeisesti se kantava lause, joka valoi uskoa siihen että Norjaan kannattaa lähteä. Siitäkin huolimatta että paikka on uutena vuotena ilmeisesti maailman pimein kolkka. Aurinko ei nouse, ja otsalamppuakin tarvitsee keskellä päivää. Mikä tietysti sopii erinomaisesti talviseen vuxenklättringiin.

Ja taas, lähtöä edeltävinä päivinä lunta tuli, ja tuli paljon. Jotain sentään oltiin opittu Borkalta, ja tajuttiin että mixtakiipeily Kvalöyalla olisi aika varma itsemurha. Päätettiin jäädä Signaldaleniin ja kiivetä jäätä lähiputouksilla. Se itse asiassa kuulosti oikein hyvältä, mixtahommiin verrattuna jääkiipeily on aika sporttista puuhaa.

Ongelmana oli vaan että sitä lunta tuli koko ajan lisää. Radiossa varoiteltiin vyöryistä, Kvalöyalle oli annettu 4.luokan lumivyöryvaara, ja kyllähän me nyt itekin tajuttiin että sitä lunta nyt vaan on ihan liikaa.

Lähestymisillä näkyi jälkiä tuoreista vyöryistä ja lumi alkoi lohkeilla jalkojen alla kun oli vähänkin jyrkempää. Lyhyetkin jääputoukset alkoi tuntua vaarallisilta. Putousten päällä oli usein satoja metrejä jyrkkää lunta ja kun ne vyöryy niin putouslinjojahan vyöryt usein noudattavat.

Kun nyt kuitenkin oltiin paikan päälle ajettu, niin olisihan se kiva jotain kiivetäkin. Mulle arvottiin taistelupariksi Dennis, joka ei nuorimpana ymmärtänyt sanoa vastaan. Pitää kuitenkin muistaa, että nuoresta iästään huolimatta Dennis tappaa ihmisiä työkseen, mikä taas loi tiettyjä jännitteitä esim varmistushommiin. Toisin sanoen pikku-D on niitä jätkiä joille ei vaan yksinkertaisesti vittuilla. Denniksellä kuitenkin pumppaa kädet just samassa vaiheessa ku mulla, ja näin päästiin yhteisymmärrykseen kiivettävistä linjoista.

Hauska muuten huomata miten sitä yrittää kusettaa itseään. Lämpimältä sohvalta kun kirjoitettiin putousten koordinaatteja gpsiin, laitoin ainoastaan WI7:t ylös. Matkalla alkoi jo vähän jänskättää ja ajattelin että ehkä voisinkin kiivetä sellaisia 200 metrin WI5+:sia... ja paikan päälle kiivettiin sitten niitä kolmosen rännejä. Yritettiin sitä toki tiukempaakin, ja yritykseksi jäi.

Maanantaina oltiin toista päivää ns turvallisella putouksella, tai ainakin autolta katsottuna putouksen päällä oli vaan metsää. Putouksen alku näytti loivalta lumelta ja 15 metrin päässä näytti olevan iso hylly, joten lähdettiin kiipeämään ilman köyttä. Kyselin Dennikseltä tartteeko siellä hakkuja vai pääseekö vielä sauvoilla. No joo, tarttee hakkuja ja kun oltiin 30 metriä kiivetty, tajusin että tarvitsisin myös köyttä. Tai edes valjaita, jotka oli tietysti repussa.

”Niin missäs se hyvä hylly on?!”

”Ei siinä ollukkaan oikein mitään, ehkä toi seuraava on hyvä....”

Kun oli 40 metriä kiivetty löytyi hylly ja saatiin valjaat päälle. Saman tien kuului huutoa lähiputoukselta. Iso vyöry oli tullut vierestä ja Tapsan tiimi päätti lähteä katsomaan oliko se toisen suomalaisporukan laukaisema. Toinen porukka oli nimittään juuri kiivennyt pahan näköistä lumiränniä.

Mekin päätettiin Denniksen kanssa ottaa pakit, jos vaikka tarttis apua. Ongelmana oli kuitenkin se että hyllyllä ei ollut puita, eikä jäätä tarpeeksi että olisi voinut laskeutua. Ja alaspäin en ollut ilman köyttä kiipeämässä.

Pienen self rescue -operaation jälkeen oltiin takaisin alhaalla, tosin muutamaa hakaa köyhempänä. (Jotka siis jätin hyllylle ku olin niin täpinöissä)

Vyöry oli tullut edellisenä päivänä kiipeämämme putouksen vierestä ja suoraan lähestymispolulle. Ihan hyvä että kiivettiin se eilen.

Niin, aika perseestähän tuollainen on. Moneen kertaan todettiin että eihän täällä pitäis kenenkään kiivetä. Turvallisimmalta vaihtoehdolta tuntui roadside-putoukset, vaikka niiden hinkkaaminen vähän tyhmältä tuntuikin. Vähän ku kävis bordellissa r**********a.

No tulipahan sentään jotain kiivettyä, ja näin revontulet!

Menomatkalla taas tuttu keli

Autosta hirtti kaasari kiinni kesken matkan

Jotain hyvää kuitenkin, Tapsan rescutusta odotellessa nähtiin ekat revontulet. Keltainen lumi johtuu hätävilkuista.

80 munaa ja 18 pakettia pekonia, siinäpä aamupalasettiä.

Pekonimunakas a'la Tapsa

Aamupalalla juttu luistaa.

Aamuinen sininen hetki, jota kestikin sitten koko päivän

Urpot sauvakävelyllä, Denniksellä taitaa olla Yagraa termarissa.

Ekan päivän putous

Riku sai testikäyttöön minijärkkärin. Objektiivia lukuun ottamatta menee aika pieneen tilaan.

Hyvää uutta vuotta!

Mira läskin jään kimpussa

Meikä valitsi seikkailullisemman rännin

Kakkostiimi sai köydet laskeutuessa solmuun

Oli sitä lunta parkkiksellakin

Auton temppuilua, osa 2. Kaikki mittarit meni nollille kesken ajon. Ei sillä nopeudella niin väliä, mutta olis kiva tietää paljonko on bensaa.

Sunnuntain putoukset.

Hyvin meni arvio kohdilleen. En viittiny ottaa untsaa, varmistushanskoja tai edes abalakovnarua, koska putous on varmasti alle 50 metrinen. (c) Tapsa

Kahden "köydet suoriksi"-kp:n jälkeen oltiin viimein puulla.

Gangbangiä ständillä. Tapsa tekee solmuja, Dennis leikkaa Tapsan slingiä poikki, Riku fistaa ja Mira kärsii.

Muut välppää kamoja samalla kun Dennis palautuu

Ammattitappaja ihmettelee tuoreita vyöryjälkiä.

Hetkeä myöhemmin päästiin ihmettelemään vieläkin tuoreempia jälkiä. Ylhäältä lähtenyt laatta näkyy hyvin kuvassa. Samoin edellisenä päivänä kiivetty jääputous.

Parkkikselta näkyi mistä vyöry oli tullut alas (tummat raidat putousten oikealla puolella), olis se ihan yhtä hyvin voinu tulla noita putouksiakin pitkin.