Saturday, March 6, 2010

Borgahällan lätt och snabbt

Meikähän sen verran kokenut kiipeilijä että reissuun otetaan just ne oikeet kamat, eikä mitään ylimääräistä. Tai ainakin aika light & fast-henkisesti tuli pakattua. Mulla on sellaisia erilaisia listojakin mistä näkee et mitä otetaan mukaan, ni ei tartte sitten paniikissa miettiä et mitä nyt uupuu. Toisaalta, tällä kertaa en jaksanu mitään listoja kattella. Mitäs sitä mäessä tarttee? Monot, raudat ja hakut. Köysi. Valjaat. Vähän kilkuttimia. Loput on plussaa. Toisaalta, kun ajatus oli telttailla auton vieressä, yksi lämmin takki ei välttämättä olisi ollut huono veto.

Ideana oli siis kiivetä Borgahällan, 700 korkeusmetriä josta puolet lumiramppia ja loput jotain mikstahässäkkää. Sääksi oli luvattu -5 ja aurinkoista, yöksi -12. Hommahan alkoi kusemaan jo menomatkalla kun lämpömittari näytti -20. Lisäksi oli tiedossa että yöpaikka on laaksossa, joten tuskin se on siitä hirvesti nousemassakaan... Light & fast -miehenä olin tietysti pakannut mukaan kahdet ohuet hanskat ja yhdet ministi paksummat, mutta ei mitään millä olisi toivoakaan kiivetä 20-asteen pakkasessa. Lisäksi mukana oli ohuet kengät, jotka toimivat ihan kivasti muutaman asteen pakkasessa, jos muistaa lämmittää kengät autossa ennen kun iskee jalkaan. Lämmin untuvatakki oli jätetty kotiin, koska... no eipä siihen nyt mitää järkevää syytä ollut. Lisäksi kotiin jäivät kädenlämmittimet (olis ollu kemiallisia, hiilillä ja bensalla toimivia...) , kusipullo ja makuupussin jatke. Noin niinkun muutaman tärkeimmän mainitakseni. Makuupussin jatke on sellainen kiva lisäosa, jolla pussin saa leveämmäksi ja näin ollen vaikka untsikan mahtumaan pussiin. Uskomatonta, mutta totta, pussi on normimittaisena liian pieni hartioista. Hehe, eli meikä on liian skrode!

No, tultiin parkkikselle ja iskettiin teltat kasaan, Sekään ei mennyt ihan nappiin sillä olin jättänyt molempien telttojen haat kotiin. Eihän sillä niin väliä jos teltta on itsestään seisova, mutta tällä kertaa ei tietenkään ollut. Onneksi mixtakiipeilijän räkistä löytyi muutama V-haka.

Sitten jetboili pöhisemään ja pastaa napaan. Kaasukin oli loppumassa, mutta onneksi vielä semilämmintä ja sain mätöt valmiiksi. Toisaalta, eipä silläkään niin väliä, sillä light & fast -tavoista poiketen otin mukaan myös bensakeittimen kun ajattelin että tarttee sitä vettä keitellä enemmänkin.

Sitten nukkumaan. Ja oli kylmä. Ei mitään sellaista että aluksi olis lämmintä ja heräis kylmään, vaan olin saman tiedän jäässä. Yritin tehdä vatsoja ja ihan mitä vaan että sais ittensä lämpimäksi mutta kun on kylmä ni on kylmä. Yritin kaivaa jostain lisää vaatteita jolloin otsalamppu hajosi. Parikymmentä astetta pakkasta ja pimeässä teltassa yritin sokkona etsiä jotain vaatteita lisää. Siistiä puuhaa. Juuri kun luulin ettei enempää voisi vituttaa niin tajusin että viereisen teltan rauhallinen kuorsaus tarkoittaa jotain muuta kuin kylmässä tärisemistä.

Makuupussin lisäosa nyt puuttui, mutta silti pussi oli iskettävä niin tiukalle kuin sai. Oli meinaan niin kylmä että naama jäätyi jos se oli yhtään ulkona. Ikävä puoli tässä on se että heti kun meikä vähänkin nukahtaa niin kyseisessä tiukassa makuupussissa on tapana tulla sellainen semi-ikävä "mä en saa henkeä, täältä täytyy päästä pois" paniikkikohtaus. Ja niitähän riitti. Tai parin itkunsekaisen kohtauksen jälkeen sai riittää. Päätin että nyt palellaan vaikka kuinka, mutta pussia en enää kiinni laita. Tosin, noin vartin päästä olinkin jo toista mieltä. Eikä pussin kiinni laittaminenkaan enää riittänyt, pakkanen oli kiristynyt entisestään. Iskin kevyen kesäuntsikan pussin sisään ja ajattelin ettei niillä paniikkikohtauksillakaan ole niin väliä kun tuskin oon enää nukkumassa ennen aamua. Jostain syystä untsikka oli kuitenkin juuri se mitä tässä haettiin ja heräsin seuraavan kerran herätyskellon soittoon.

No, kuinkakohan perseestä on iskeä aamulla jääkylmiä kiipeilykenkiä jalkaan, kun edellisenä iltana vielä mietti että isommat, sisäkengälliset (sisäkengät voi iskeä makuupussiin yöksi) monot olis ihan kivat, mutta kun nää ohuet nyt painaa jotain grammoja vähemmän ni otetaan ne vaan!

Sitten pihalle. Jalat umpijäässä ja kädetkin kohta samassa tilassa huoltsikan 2e hanskat suojana. Ajattelin että isketään se bensakeitin tohottamaan ja lämmittelee sitten silla varpaat ja sormet pelikuntoon. Autostakin on meinaan akku paskana eikä se oikein käynnisty jos pakkasta on yli -15... Keitinhän oli hyvä idea muuten paitsi että jostain syystä siitä oli pumppu jäätynyt eikä pulloon saanu painetta. Nättiä!

Vartin runkattuani pullo alkoi tuntua kuitenkin siltä että sinne olisi vähän painetta tullut; avasin hanan, mutta suihku oli vaan pieni liraus ja kesti ehkä sekunnin ennen kuin hyytyi kokonaan. Pumppu sen sijaan alkoi toimia, tai ainakin painetta alkoi tulla pulloon selvästi, mutta nyt siis suutin tukossa. No eipä hätä ole tämän näköinen, mullahan on työkalu jolla se avataan! Paitsi että se hemmetin ohut tikku katkesi juuri ennen kun sain sen iskettyä suuttimeen, eikä sillä sitten puhdistetty yhtään mitään.

No, vaihtoehto nro 2. Vaihdoin koko suuttimen johonkin dieselsuuttimeen, luulishan sen nyt toimivan. No aloin taas pumppaamaan ja mitä tällä kertaa kävi? No sen helvetin pumppu lähti kokonaan irti! Sitä onkin siistiä yrittää sovitella takaisin siihen reikään...ei meinaan hanskat kädessä onnistu. Lopulta pumppu saatiin takaisin kiinni ja päästiin testailemaan keitintä.

Ja sehän pelitti! Tai ainakin bensaa tuli ulos. Ja liekki oli komea. Keitin puski sellaista keltaista, ei niin kuumaa, 30 cm liekkiä jolla yritettiin lämmitellä koipia ja sormia ja tehdä lumesta vettä. Ainoa ongelma oli vaan että liekki nokesi sen verran että sukat, nakit ja juomavedet oli saman tien mustina. No, pieni hinta lämmöstä. On varmaan turha erikseen mainita että aamupastat lämmitettyäni kaadoin ruokakipon makuualustalleni. Eihän mulla varsinaisesti nälkä ollutkaan.

Niin sinne seinällekin pitäis lähteä. Epätoivoiselta vaikuttanut aamupalaseikkailu saatiin kuitenkin päätökseen ja päästiin lähtemään. Jalat olivat edelleen tunnottomat, mutta nakit tuntuivat olevan kunnossa. Tai ainakin jos niitä piti nyrkissä hanskan sisällä eikä koskenut hakkuun. Niin ei se lämpötila edelleenkään mitään -5 astetta ollut. Joku Lars-Erik tuli siihen ennen lähtöä kertomaan että vieläkin on reilut parikymmentä astetta, vaikka aurinko jo paistoi. Yöllä oli varmaan ollut jokunen aste enemmän.

Aurattu tie loppui ja ylämäki alkoi. Ja heti samantien oltiin kainaloita myöten lumessa. Lumikengät oli myös pudotettu light & fast-listalta. Sitkeästi kuitenkin puskettiin eteenpäin. Lunta oli metritolkulla ja päällä sellainen semikova pinta, joka ei kestänyt askelta, mutta joka ei ihan helposti murtunutkaan. Eteneminen oli sitä että käsillä yritti rikkoa pintaa samalla kun jalat polkivat tyhjää. Hassu fiilis kun parhaimmillaan 15 minuutin puuskuttamisen jälkeen huomaa edenneensä kaksi metriä. Oli myös suht mielenkiintoista huomata polkevansa lunta ison laatan keskellä joka oli pari metriä ylempää jo murtunut vaakatasossa (eli vähän sen näköisesti et saattais lähteä vyörymään)

Tunnin jälkeen päätettiin ottaa vähän tilannearviota; korkeutta oli kertynyt kokonaisuudessa ehkä 50 metriä. Nopeasti laskettuna pelkästään lähestymiseen menisi siis 7 tuntia, mikäli jaksaisi koko ajan puskea samalla vimmalla. Sitten reitin vikat kp:t on kuulemma kaltsia ja lunta, mutta pahimmillaan vaan iso kerron puuteria kallion päällä. No, suoraan sanottuna oli vähän sellainen fiilis että nyt saattaisi olla sitä lunta. Ja sitten se pahin, vaikka jotenkin päästäisiinkin toppiin, pitäisi sieltä vielä kävellä kilometritolkulla takaisin autolle. Ja sehän olisikin nopea lenkki.

Eli paskaa haukattiin ja huolella. Päätettiin kääntyä takaisin ja ottaa viimeisen kerran turpaan. Autohan pitäisi nimittäin vielä saada käyntiin...

Mähän oon viime aikoina vähän hajoillu siihen että pidemmät reitit on aina ollut sen verran helppoja että aina on päästy ylös. Ajattelin että olis hyvä lähteä niin tiukkoja reittejä kokeilee et tulis niitä pakkeja ja löytäis omat rajansa. Joo, ei mulla nyt tää varsinaisesti ollut mielessä.

Päivän ensimmäinen ja ainoa lottovoitto saatiin kun Focus hyrähti laakista pörisemään! Paluumatkalla päätettiin käydä vielä vilkaisemassa Offerhällaniä, 4 km tuli siinäkin lumihangessa tarpomista, mutta enpä jaksa siitä sen enempää valittaa, päästiin sentään vähän kiipeämään.


Borgahällan, punainen piste näyttää mihin asti päästiin (klikkaamalla saa kuvan isommaksi, se on aika lähellä sitä puurajaa)


Fredrik sulattelemassa koipia


Lähestymiset on yleensäkin perseestä, mutta nyt mentiin ns. rajan tuolle puolen (c) Fredrik Nyberg


Fredrikiä naurattaa, God knows why


Pakit tuli.


Offerhällan! Fredrik ja jäinen chimney


Toppaus luonnollisesti kuusihuukilla


Fredrik liekeissä


Maisemia Offerhällanin päältä, aika korkea sekin, joku 7o metriä ja negaa!


Paluumatkalla, hieman siedettävämmissä lumiolosuhteissa