Ja ihan hyvinhän se itse kiipeily sujui auringon ruskistamalla jäällä. Ruuvitkin upposivat ennätysvauhtia. Itse asiassa hieman liiankin sutjakkaasti; ruuvit sai puoleen väliin ihan vaan painamalla. Ajattelin kuitenkin jatkaa jos parempaa jäätä löytyisi ylempää. Toisin kävi, kolmannen "edes painoa ei uskalla laittaa"-ruuvin jälkeen sai sankaruus riittää ja päätin että ehkä se speedomieskin käy nyt vaan kiltisti laittamassa yläköyden.
Eikä kyllä yhtään harmittanut. Yläosa oli sellaista sohjoa että hakutkin tuntuivat tulevan läpi. Jotain hyvää kuitenkin, auringon paiste tuntui niin lämpimältä että tarkenisi kiivetä vaikka ilman paitaa...
Anu fiilistelee pehmeitä puikkoja
Aurinko tuntuu tottelevan tuttua kaavaa; paita pois niin seinä on kahden minuutin sisällä varjossa.
Löytyi sentään pieni säde että pääsi vähän pullistelemaan auringossa.
