Espoolaisten suosima talvikiipeilykohde on jäänyt multa täysin kokematta, johtuen ehkä enimmäkseen Stora Sjöfalletin sijainnista. Jos ja kun Pohjois-Ruotsin jääkiipeilymekkaan pystyy tekemään vaikka viikonloppureissuja, ei paljon kiinnosta ajaa reilua 1300 kilometriä (= 20 tuntia pakulla...) yhteen suuntaan ihan vaan kokeillakseen onko se Etelä-Norjan jää jotenkin erilaista.
Pakko sanoa että oli aika suuri yllätys todeta että onhan se. Siellä se jää on nimittäin kiinni sellaisissa Niemiselin tapaisissa kallioissa, mitkä on vielä tietysti täynnä pultteja. Lisäksi jään ympärillä oleva ilma ei ole -25 astetta, vaan -2, mikä tarkoittaa sitä että niillä BD:n Devianteille voi kerrankin tehdä jotain muutakin ku esitellä IKSUssa.
Lähestymiset on vielä oma juttunsa. Mä ihan oikeasti kuvittelin, että Storalla reilun puolen tunnin lähestymiset olisi jotain luksusta. Hemmetti, Rjukanissa useammallakin sektorilla lähestyminen on 5 minuuttia.
Yksi suuri syy ajaa Rjukaniin oli M-greidit. Mun oma käsitys mixtagreideistä on vähintäänkin hataralla pohjalla, vaikka oon niitä jonkin verran kiivennytkin. Monissa alan kirjoissa mixtagreidejä verrataan sporttigreideihin, mutta nehän on oikeastaan kaksi eri lajia. Jääkiipeilyä ensimmäistä kertaa kokeileva sporttimies saattaa hyvinkin mennä pumppuun nelosen jäällä, kun taas pohjoisruotsalainen vuorikauris kokee 6a:n sporttireitit vaikeammiksi kuin vitosen pilarin.
”More experienced ice climbers don't look at the grades too much and instead are more interested in the temperature pattern through the previous week.” sanoo topo. Näinhän se on. Siitä huolimatta reitit, jotka menevät 90-100% kalliolla, pitäisi olla aika lähellä samaa vaikeustasoa säästä riippumatta.
Tällä kertaa koko viikoksi oli luvattu vesisadetta, ja pidemmät reitit jäi kiipeämättä. Vaikka eipä sillä niin väliä, pitkää jäätähän pääsee Storallakin takomaan. Sen sijaan pultattua kattoa vähän harvemmin.
Oli kyllä mahtava paikka, vaikka en mä oikein tiedä opinko mä vieläkään mitään mixtagreideistä. Ehkä sen, että Rjukanin M6 on vähän eri juttu ku Borgahällanin M6.
Pakko sanoa että oli aika suuri yllätys todeta että onhan se. Siellä se jää on nimittäin kiinni sellaisissa Niemiselin tapaisissa kallioissa, mitkä on vielä tietysti täynnä pultteja. Lisäksi jään ympärillä oleva ilma ei ole -25 astetta, vaan -2, mikä tarkoittaa sitä että niillä BD:n Devianteille voi kerrankin tehdä jotain muutakin ku esitellä IKSUssa.
Lähestymiset on vielä oma juttunsa. Mä ihan oikeasti kuvittelin, että Storalla reilun puolen tunnin lähestymiset olisi jotain luksusta. Hemmetti, Rjukanissa useammallakin sektorilla lähestyminen on 5 minuuttia.
Yksi suuri syy ajaa Rjukaniin oli M-greidit. Mun oma käsitys mixtagreideistä on vähintäänkin hataralla pohjalla, vaikka oon niitä jonkin verran kiivennytkin. Monissa alan kirjoissa mixtagreidejä verrataan sporttigreideihin, mutta nehän on oikeastaan kaksi eri lajia. Jääkiipeilyä ensimmäistä kertaa kokeileva sporttimies saattaa hyvinkin mennä pumppuun nelosen jäällä, kun taas pohjoisruotsalainen vuorikauris kokee 6a:n sporttireitit vaikeammiksi kuin vitosen pilarin.
”More experienced ice climbers don't look at the grades too much and instead are more interested in the temperature pattern through the previous week.” sanoo topo. Näinhän se on. Siitä huolimatta reitit, jotka menevät 90-100% kalliolla, pitäisi olla aika lähellä samaa vaikeustasoa säästä riippumatta.
Tällä kertaa koko viikoksi oli luvattu vesisadetta, ja pidemmät reitit jäi kiipeämättä. Vaikka eipä sillä niin väliä, pitkää jäätähän pääsee Storallakin takomaan. Sen sijaan pultattua kattoa vähän harvemmin.
Rjukan, tai tarkemmin sanottuna Krokanin Arne-sektori. Krokan on jonkin verran korkeammalla kuin Rjukan, joten lämpötilat pysyi enimmäkseen nollan alapuolella.
Hemmetti tää paikka on ku jääkiipeilyn TonSai-beach, greidejä myöten.
Antti pulkkailemassa © Mira
Mira & Two Assholes and Five Nice Bolts M6 © Tapsa
Me bivitettiin parkkiksella, mikä oli brittien mielestä "pretty fucking hardcore" © Tapsa
Advanced toproping skills. Mä yritin piilotella cheatstickiä ettei meidän hardcore-imago kärsi © Tapsa
Fission M10! Tää menikin jo tokana päivänä. Topon mukaan paikan vaikein
reitti, vaikka rohkenen epäillä, että Arne-sektorilta löytyy
tiukempaakin vääntöä. © Tapsa
Tapsa haki samat pisteet
Antilla hakku korkkasi pari muuvia ennen toppia. Seuraavana päivänä
suomalais-tanskalais-trio suuntasi kohti Hemsedalia, joten reitti jäi
valitettavasti seuraavaan kertaan. © Tapsa
Not only a (N)ice Guy M8. Meni vielä flashinä ja varmaan siistein reitti mitä oon hakut
kädessä kiivenny. Alussa pari mixtamuuvia jyrkällä seinällä ja siitä hypätään vapaasti
roikkuvaan puikkoon, mitä pitkin taas kiivetään jäächimneyyn. © Mira
Tapsan tyylinäyte. Mainitsemisen arvoinen suoritus on myös Antin saittaama Lucky Lisa M8, mikä menee kuvassa näkyvään vasemmanpuoleiseen puikkoon.
De kaller meg fjård M7-. Saittina meni, mutta enemmän mä tässä sain taistella ku noissa muissa. © Mira
Miralta saman reitin Flash! © Tapsa
Tapsa ja saittikisa reitillä Bored to the Extreme M7
Loppuun vielä taidekuva Tapsan tribaalikuvioisesta kahvinkeittimestä
Oli kyllä mahtava paikka, vaikka en mä oikein tiedä opinko mä vieläkään mitään mixtagreideistä. Ehkä sen, että Rjukanin M6 on vähän eri juttu ku Borgahällanin M6.
