Kisoja pukkaa. Novemberdraget on se ruotsalainen versio Kinkkuboulderista. (tai Tofuboulderista, Asemaboulderista... mitä näitä nykyään onkaan.) Mulle kyseinen karnevaali alkaa olla vähän turhankin tuttu, viimeiset neljä vuotta oon ollut järjestämässä kisoja.
Tänä vuonna tuli Luleålaisten puolelta kuitenkin toivomus, tai oikeastaan suoranainen käsky, että tällä kertaa pitäisi speedomies nähdä kalkkiviivoilla. Mä luulen että joko niitä on alkanut käydä sääliksi kun oon aina ruuvaamassa, tai sitten ne vaan halus nöyryyttää suomalaista lihaa.
No, eipä mua hirveesti tarttenu yllyttää. Tästä on varmaan jo kolme vuotta kun oon viimeksi päässy kisaamaan joten oli jo aikakin näyttää ruotsalaisille miten sitä muovia puristetaan.
Vaikka reittien teko jäikin nyt muiden harteille, on kisojen järkkäämisessä kaikenlaista muuta pientä säätämistä, mihin saa helposti parikymmentä työtuntia hurahtamaan. Sain huijattua Väggruppenista viisi tyyppiä rakentamaan ja ottaen huomioon, että rakennusaikaa oli kolme päivää, ei pitäis olla kovinkaan kummonen homma loihtia 35 boulderia lauantaihin mennessä.
Vaikka ajatus hauskanpidosta tuntuikin hauskalta, stressi kisojen onnitumisesta ei varsinaisesti vähene kun pitää vaan luottaa siihen että reitit ilmestyy seinille. Kisoja edeltävinä päivinä puhelin soi siihen malliin että välillä alkoi itseltäkin usko loppua. Vaikka toisalta, kun aikaa oli, ja tekijöitä riitti, niin mikä mikäs siinä oikein oli ongelmana?
Ongelmahan taisi olla se, että osa rakennusporukasta ei ollut aikaisemmin kisoja järkännyt, ja se sitten näkyi erilaisina ajankäytöllisinä ongelmina. Toinen ongelma oli ruotsalainen kulttuuri, eli kukaan ei uskalla sanoa kenellekään mitään. Ties vaikka joku loukkaantuisi.
Niin, kyllähän sitä tosiaan voi hieroa vaikka koko illan yhtä boulderia, johon tulee sitten varmasti hienoja muuveja. Jossain vaiheessa pitäisi kuitenkin osata lopettaa ja siirtyä eteenpäin. Sehän on vähän niinku taiteilijatkin ku piirtelee jotain kuvaa, jossain vaiheessa pitää osata sanoa, että nyt tää on valmis. Ja kun boulderkisojen rakentamisesta oli kyse, niin hyvä tempo reittien teossa on paljon tärkempi kuin yksittäiset muuvit. Kaikki varmaan tajuaa että kisojen kannalta on huomattavasti oleellisempaa saada seinät täyteen reittejä, kuin muutama elämää suurempi mestariteos.
No, perjantai-iltana ja mä menin hiki otsalla katsomaan mikä on tilanne. Rakentajat juoksentelivat sinne tänne, eikä oikein kukaan oikein osannut sanoa ollaanko aikataulussa. Mun kannalta tilanne oli kuitenkin aika selkeä. Nyt käydään läpi onko reittejä tarpeeksi vai ei ja jos ei ole, tarkoittaa se sitä että mä joudun luopumaan mun hauskanpitohaaveista ja alkaa ruuvaamaan.
1...2...3... ...42! Hemmetti, mulla meni excelikin uusiksi, kun olin laskenut ettei ne ainakaan yli 40 reittiä rakenna, varsinkin kun se 35 boulderiakin aiheutti itkunsekaisia puhelinsoittoja.
Very nice!! Ei muuta kuin takas kotiin ja viime hetken kemialliset venyttelyt ennen kisoja! (mä oon jostain syystä pärjänny aina hyvin pikku bakiksessa...)
Lauantaina oli Iksun seinällä kuhinaa. 123 osallistujaa tais olla kaikkien aikojen osallistujaennätys. Porukkaa oli tullut ympäri maata, Tukholmaa ja Luleåta myöten.
Tänä vuonna tuli Luleålaisten puolelta kuitenkin toivomus, tai oikeastaan suoranainen käsky, että tällä kertaa pitäisi speedomies nähdä kalkkiviivoilla. Mä luulen että joko niitä on alkanut käydä sääliksi kun oon aina ruuvaamassa, tai sitten ne vaan halus nöyryyttää suomalaista lihaa.
No, eipä mua hirveesti tarttenu yllyttää. Tästä on varmaan jo kolme vuotta kun oon viimeksi päässy kisaamaan joten oli jo aikakin näyttää ruotsalaisille miten sitä muovia puristetaan.
Vaikka reittien teko jäikin nyt muiden harteille, on kisojen järkkäämisessä kaikenlaista muuta pientä säätämistä, mihin saa helposti parikymmentä työtuntia hurahtamaan. Sain huijattua Väggruppenista viisi tyyppiä rakentamaan ja ottaen huomioon, että rakennusaikaa oli kolme päivää, ei pitäis olla kovinkaan kummonen homma loihtia 35 boulderia lauantaihin mennessä.
Vaikka ajatus hauskanpidosta tuntuikin hauskalta, stressi kisojen onnitumisesta ei varsinaisesti vähene kun pitää vaan luottaa siihen että reitit ilmestyy seinille. Kisoja edeltävinä päivinä puhelin soi siihen malliin että välillä alkoi itseltäkin usko loppua. Vaikka toisalta, kun aikaa oli, ja tekijöitä riitti, niin mikä mikäs siinä oikein oli ongelmana?
Ongelmahan taisi olla se, että osa rakennusporukasta ei ollut aikaisemmin kisoja järkännyt, ja se sitten näkyi erilaisina ajankäytöllisinä ongelmina. Toinen ongelma oli ruotsalainen kulttuuri, eli kukaan ei uskalla sanoa kenellekään mitään. Ties vaikka joku loukkaantuisi.
Niin, kyllähän sitä tosiaan voi hieroa vaikka koko illan yhtä boulderia, johon tulee sitten varmasti hienoja muuveja. Jossain vaiheessa pitäisi kuitenkin osata lopettaa ja siirtyä eteenpäin. Sehän on vähän niinku taiteilijatkin ku piirtelee jotain kuvaa, jossain vaiheessa pitää osata sanoa, että nyt tää on valmis. Ja kun boulderkisojen rakentamisesta oli kyse, niin hyvä tempo reittien teossa on paljon tärkempi kuin yksittäiset muuvit. Kaikki varmaan tajuaa että kisojen kannalta on huomattavasti oleellisempaa saada seinät täyteen reittejä, kuin muutama elämää suurempi mestariteos.
No, perjantai-iltana ja mä menin hiki otsalla katsomaan mikä on tilanne. Rakentajat juoksentelivat sinne tänne, eikä oikein kukaan oikein osannut sanoa ollaanko aikataulussa. Mun kannalta tilanne oli kuitenkin aika selkeä. Nyt käydään läpi onko reittejä tarpeeksi vai ei ja jos ei ole, tarkoittaa se sitä että mä joudun luopumaan mun hauskanpitohaaveista ja alkaa ruuvaamaan.
1...2...3... ...42! Hemmetti, mulla meni excelikin uusiksi, kun olin laskenut ettei ne ainakaan yli 40 reittiä rakenna, varsinkin kun se 35 boulderiakin aiheutti itkunsekaisia puhelinsoittoja.
Very nice!! Ei muuta kuin takas kotiin ja viime hetken kemialliset venyttelyt ennen kisoja! (mä oon jostain syystä pärjänny aina hyvin pikku bakiksessa...)
Lauantaina oli Iksun seinällä kuhinaa. 123 osallistujaa tais olla kaikkien aikojen osallistujaennätys. Porukkaa oli tullut ympäri maata, Tukholmaa ja Luleåta myöten. 
Jonkin verran joutui jonottelemaan, ehkäpä osallistujamäärä pitäisi rajoittaa sataan henkeen. Toinen vaihtoehto olisi lisätä kiipeilyaikaa tai rakentaa lisää seinää. © Fredrik Zeising
Enujuomajätti sponssasi tapahtumaa ilmaisilla tölkeillä. Mä pistin elämän risaseksi ja otin sokerillisen version. © Fredrik Zeising
Reittientekijät Fabian ja Magnus hajoilee ennen finaalia, toivottavasti saadaan eroja aikaan...
Vaikka mä omasta mielestä vedinkin ihan hyvin, ei karsintasuorituksella tällä kertaa ollut asiaa finaaliin.
Affe kiipesi tasan samat reitit kuin minä ja on syystäkin tyytyväinen. Me nimittäin lyötiin sadasta kruunusta vetoa kumpi voittaa.
Nanna tuli karsintojen kolmanneksi ja aloitti ensimmäisenä naisten finaalin
ja FLAAASH!
Kyllä, Nanna näytti heti mistä kana pissii
Anu oli karsintojen toinen, mutta ensimmäinen finaalireitti jäi pari muuvia vajaaksi
Karsintojen ja viime vuoden voittaja Linn toppasi myös ensimmäinen finaalireitin, mutta vasta toisella yrityksellä.
Danny tuli karsintojen kolmanneksi ja pääsi aloittamaan miesten finaalit
Close but no cigar. Taustalla hyvää Norrlandspottinkia
Vieraileva paparazzi oli tällä kertaa paikallislehdestä
Ja olihan noita muitakin kuvaajia. Fitness-Fredrikillä kuvausasennot hallussa
Viime vuoden voittaja, ja karsintojen kakkonen Adam vetää hyvin, mutta reitti jää edelleen toppaamatta.
Karsintojen voittaja Jocke ja napakka krimppi viimeisestä otteesta... enää pitäisi vetää pitkä veto tatin reunaan.
10 senttiä jäi vajaaksi, wtf!
Reitintekijän ilmeeestä päätellen tais jäädä jalkkis huomaamatta...
Nanna ja toinen finaalireitti
Nannan raivo ei oo ainakaan vähentynyt vuosien myötä
Anulle olis jo yksi finaalireitti riittänyt
Mä oon ehkä vähän väärä ihminen antamaan Anulle tekniikkavinkkejä, mutta kyllä niitä jalkoja kannattaa ihan oikeesti välillä siellä katossakin käyttää.
Linn näyttää mallia
Toinen finaalireitti jäi tällä kertaa kaikilta toppaamatta, mutta kuka veti pisimmälle?
Danny miesten toisella finaalireitillä
Adam vetää raivolla, mutta reitti jää vieläkin toppaamatta
Jocke ei jätä mitään sattuman varaan
Lätt, lätt...
Tää oli vähän yllättävä veto, mutta tää jätkä anto kielarin haukkariinsa, ennen kuin toppasi reitin.
Nojoo, eipä jäänyt epäselväksi kuka on kisojen kingi
Ja palkintojen jako
"Niin siis anteeksi mutta mitä v****a? Mähän fläshäsin sen ekan reitin!" "No joo, mut mä kato vedin siinä toisessa vähän pidemmälle..."
Miesten iloinen top 3.
Loppuun vielä taidekuva tukholmalaisesta mankankäytöstä
Tulokset
