Haukkari: Norge del 3, Stora Blåmann, Ultima Thule

Tosta vikasta viestistä sai ehkä sellasen kuvan että me oltais Blåmannenilla jotain kiivettykin. Hyvä niin, mä ihan mielelläni pidän kyseistä mielikuvaa yllä.

Mun ja Laurin Blåmannenin vapaakiipeilykeikkaa kuvaa ehkä parhaiten Fat-O:n kommentti jostain sooloyrityksestään Patiksessa: "Turpaan tuli jo oikeastaan lähestymisellä".

Alkutilanne oli kuitenkin seuraava: Päiväksi oli luvattu 0-0.01mm vettä jonka jälkeen piti olla kuivaa seuraavat viisi päivää. Niinpä pakattiin ruokaa neljäksi päiväksi, porttis, vaatteita, ym sälää sen verran että kaksi sikaa (150 + 90 lit) oli niin turvoksissa että osa kamoista piti pakata sikojen ulkopuolelle.

Lähestyminen oli vaivalloista, johtuen lähinnä sikojen painosta. Ei me niitä punnittu, mutta mä en esimerkiksi saanu nostettua sikaa selkään ilman apua. Tihkusade ei haitannut, mutta märkä metsä piti huolen siitä että kaikki vaatteet kastui saman tien. Kallion kylkeen päästiin reilussa kolmessa tunnissa, tosin viimeiseen poikkariin (reitin alle) meni ainakin tunti.

Tarkoitus oli siis kiivetä Ultima Thulea vapaasti. Ja jos joskus on kuvitellut kiipeävänsä reittiä vapaasti, oli nyt paras mahdollinen hetki. Tai niin me ainakin kuviteltiin. Vaikka vesisade kasteli kalliota, reitti näytti olevan hyvässä kunnossa. Mitään valumia ei näkynyt. Viikon takainen kommentti "eka kp on yksi vesiputous" kuulosti oudolta, mutta ehkäpä silloin oli satanut paljon ennen nousua.

No, me iskettiin ledge pystyyn reitin juureen ja mentiin makuupusseihin lämmittelemään. Vesisade ei kuitenkaan loppunut, ja yr.no:n 0-0.1mm tuntui huonolta vitsiltä. Paitsi että sehän oli ennuste Tromsöön, Blåmannenin reitit taas lähtee Kvalöyalla jostain 600m korkeudesta ja vuori kerää tietysti kosteutta puoleensa. Edessä oli kylmä ja märkä yö, vaikkei sitä illalla vielä tajunnutkaan.

Mulla oli kilon untuvapussi, joka kastui varmaan jo ekan tunnin aikana. Flyn sisäpinta tiputti vettä jatkuvasti, johtuen osittain kondensaatiosta, mutta myös Blåmannenia ympäröivästä sumupilvestä joka kasteli kaiken. Ihan sama kuinka paljon sitä yritti rätillä pyyhkiä pois, vettä tiputteli jatkuvasti.

Vaikka mulla oli verkkikset, kiipeilyvaatteet, toppahousut ja untuvatakki päällä, (siis makuupussin sisällä,) olin sen verran jäässä että oli pakko hakea lisää vaatteita. Lämpötila oli 3-4 astetta ja kosteus aika tasan 100%. Mulla piti olla untuvahousutkin mukana, mutta jostain syystä olin ne jättänyt autoon. Sen sijaan löysin "Jotos"-merkkisen kakkosmakuupussin. Niille jotka ei muuten tiedä, "Jotos" on espanjaa ja tarkoittaa hinttaria.

Fägäripussi oli siitä hyvä, ettei se painanut mitään ja mahtuu vaikka mankkapussiin, mutta huono sen puoleen ettei siinä ollut täytettä. Toisin sanoen se ei lämmittä ja muistan että oon joskus tärissyt sillä sisätiloissakin. Tällä kertaa pussista oli kuitenkin hyötyä, se nimittäin eristi märän untuvapussin mukavasti untuvatakista ja takki pysyi jotenkuten kuivana. Lienee varmaan tarpeetonta mainita, että Laurilla oli 50 euron Quechua-makuupussi, jonka pinnasta vesi valui nätisti pois kuin jostais hemmetin gorekalvosta.

Keitin vielä litran vettä nalgeneen ja iskin sen jalkopäähän lämmittämään. Lauri kaivoi jostain pullon salmaria ja loputtomalta jatkunut yö alkoi viimein tuntua inhimilliseltä.

Pari tuntia myöhemmin herättiin auringonpaisteeseen. Kello oli 5 aamulla ja seinä kylpi auringossa. Ilo oli kuitenkin lyhytaikaista, tuntia myöhemmin oli aurinko hävinnyt ja pilvet nousivat takaisin.

Aamulla yritettiin parhaamme mukaan kuivata kamoja ja valmistautua tulevaan yöhön. Päivisin oli liian kylmä vapaakiipeilyä ajatellen, mutta yöllä, auringonpaisteessa hommassa voisi olla jotain järkeä.

Vaatteet eivät kuitenkaan kuivanneet, yritin kuivatella sukkia jetboilissakin, mutta ne vain paloi pohjaan kiinni. Samoin kenkien lämmittely kaasukeittimen avulla tuntui huonolta vitsiltä. Toisaalta, eipä meillä ollut parempaakaan tekemistä.

Iltaa kohden seinä kuivasi ja odotukset nousivat sitä mukaa kuin salmari väheni. Ehkä tässä kuitenkin pystyisi vielä kiipeämään. Otettiin vielä päikkärit että jaksetaan kiivetä koko yö.

Auringon piti kääntyä seinälle kl 20, mutta pilvet pitivät huolen siitä että oltiin edelleen varjossa. Lämpötila laski entisestään, ja jossain vaiheessa tuli selväksi että on ihan turha laskea nousua aurigon varaan. Pakko lähteä kränkkäämään, nyt reitti oli kuitenkin kuivana.

Kiipesin ensimmäiset parikymmentä metriä siistiä sormihalkeamaa. Hienoa kiipeilyä, tai olisi jos pystyisi tekemään enemmän kuin pari muuvia kerrallaan. Sormet ja varpaat umpijäässä yritin saada sormilukkoja pysymään, mutta pakko se oli myöntää; vaikka lämpötilat olisi olleet kohdallaan, ei se 7b+:n trädi nyt ihan saittikamaa ole. Se että lähikalliolla pystyy yläköysiharjoittelun jälkeen jotain sellaista kiipeämään, on hyvin paljon eri asia kuin että niitä isolla seinällä napsisi väsyneenä. Ja tää oli vasta ensimmäinen kp.

Parinkymmenen metrin kohdalla klippasin pari hakaa, joista toinen oli itse asiassa jäänyt mun edelliseltä reissulta. Tähän asti kiipeily oli ollut jatkuvaa halkeamaa, jota on helppo kiivetä lypsämällä yläköyttä ja vaikka muuvit meneekin vapaasti, ei sillä hirveästi vapaakiipeilyn kanssa ole tekemistä. Kiipesin siihen asti mistä kuvittelin vielä pystyväni laskeutumaan samalla köydellä alas.

Vaihdettiin vuoroa ja Lauri kiipesi yläköydessä meikän highpointtiin. Siitä eteenpäin homma alkoi vaikeutua ja Lauri teknosi muutaman metrin ennen kuin piti siirtyä halkeamasta pois viereiseen kanttiin. Idea oli läpsytellä kanttia pitkin seuraavaan halkeamaan, joka näytti olevan noin kuuden metrin päässä. Tässä olisi reitin kruksi, mikä ensinousijoiden mukaan "saattaa tuntua jännältä".

Noh, oltaishan me voitu teknota ankkurille, virittää yläköysi ja hieroa kp:tä kunnes ruoka loppuu. Toisaalta seuraavaksi yöksi oli luvattu 0.7mm. Sehän taas ei sinänsä kuulosta yhtään miltään, mutta mikäli se olisi mitenkään vertailukelpoinen edellisen 0.1mm kanssa, tarkoittaisi se taas liian märkää yötä jo valmiiksi märässä makuupussissa, jota seuraisi taas päivä kuivattelua.

Lisäksi koko seuraava viikko oli luvattu kovaa sadetta, joten meillä oli muutama päivä aikaa, ennen kuin homma olisi lopullisesti ohi. Ottaen huomioon että reitillä löytyy kolme 7b:n ja yksi 7b+:n kp, oli homman nimi aika selvä. Jotta reitin vapaanousussa olisi mitään järkeä, pitäisi jokainen vaikea kp mennä puhtaasti muutamalla yrkällä. Ja olihan siinä muutakin kiivettävää.

Puhdasta nousua ei siis ollut tulossa, ei tällä kelillä, eikä näillä taidoilla. Kyse ei ollut siitä että otetaanko pakit, vaan siitä että miten pitkään jaksetaan olla vesisateessa ennen kuin pakitetaan. Olihan meillä tietysti ruokaa ja juomaa, joten oltaishan me voitu mennä ylös piisseistä repimällä, tai jopa puhtaasti teknoamalla, mutta koska me oltiin molemmat jo kiivetty reitti teknisesti, ei sekään oikein napannut.

Alhaalta nouseva sumu teki valinnasta entistäkin helpompaa. Vaikka mä vähän yritinkin yllyttää Lauria jonkun teknolinjan kimppuun, takaraivossa soi vaan Kummelista tuttu valmentajan kommentti: "Me ollaan hävitty tää peli".