Mekin käytiin Hellissä, tosin ihan vaan autolla kun ei ole paalua lentää. Tällä kertaa Hell vaikutti vähän ankealta. Osittain huonoihin fiboihin saattoi tietty vaikuttaa kylmä sää, mutta kyllä se Niemiselin jälkeen tuntui aikamoiselta hiekkalaatikolta. Samaa ajattelin viimeksikin, mutta silloin mietin että se olisi vaan Flatangerin vaikutusta.
Reittejä on Hellissä paljon (yli 90), ne on lyhyitä ja liimapultteja tiheästi. Jotain kallion luonteesta kertoo sekin, että jotkut suostuvat liidaamaan ainoastaan Hellissä. Hommahan on vähän ku yläköysittelyä. Ja ne jotka kiipeävät enimmäkseen Hellissä ovat kuulemma aika tärinöissä toisilla kaltseilla. Tässähän on vähän samaa efektiä kun Tapanilan metrin pulttivälillä.
Scorecardhemmoja paikka tietysti viehättää, harvalla kaltsilla sitä pystyy ottamaan viikonlopun aikana 15 kpl 7b:n onsightyrkkää. Paitsi että enhän mä ottanu. Ajattelin että kiipeän ennemmin niitä oikeasti siistejä linjoja, joita ei loppujen lopuksi kovin montaa löydy. Kiva ajatus, mutta eihän nekään menny.
Jotain hyvää kuitenkin. Joen rannalla oleva bivipaikka on oikeasti hemmetin siisti, eikä viikonloppu tuolla ole todellakaan ajanhukkaa. Kuitenkin noita hyviä kaltseja löytyy lähempääkin. Esimerkiksi Niemisel on mun mielestä parempi kuin Hell. Joo, on erilainen ja on loivempi, mutta sanotaan että ihan tarpeeksi jyrkkä meikäläisen forkuille.
Makuasioista voi tietysti aina kiistellä, mutta minne itse ajaisit pitkäksi viikonlopuksi? Flatanger 650km, Hell 600km, Niemisel 320km.
Hellin pokettihelvetissä
Himmel 7b
Fjodde samalla reitillä
Seuraava 7b, Bavarian meets norway
Alexander Huberin ensinousema reitti tylyttää huolella
Bivipaikalla ei ollut ruuhkaa
Anu tiskaushommissa
"I'm gonna Fly to Hell..."
Hell in flames
Härö kuva. Oikeastaan tässä oli vaan tarkoitus mitata valoisuutta.
Tässä sitten varsinainen kuva. Notsi oli oikeesti aika messevä, iskin sinne vähän "finska tändningblocketia" eli pari litraa 95e:tä
Uusi päivä uusi uho
Ei uho auttanu, pataan tuli.
Anunkin kiipeily Goes to Hell
Norski ja I de godes selskap 7c+
Puolan vahvistus
Polski ja Tvangströya 7c
Helposti näytti menevän, pitää vissiin itekin tutustua Puolan mömmöihin.
Loppuun pakolliset grillauskuvat
Hiillos
Vettä by Anu
Lisää vettä by Anu
Notskilla istuminen oli kieltämättä reissun parasta antia. Jokin siinä kiipeilyssä kuitenkin viehättää, vaikka se noin niinkuin pääsääntöisesti onkin aikamoista turpaansaantia.
Itse asiassa Simon kuvaili hyvin kiipeilyä, ehkäpä nekin jotka eivät harrasta lajia saavat tästä paremman käsityksen:
Climbing is like this; first you take your dick out and put it on the table. Then you take a hammer and close your eyes. Then you start hitting and are happy if you miss.