"Welcome to Norway's Frankenjura" sanoi Micke. Ja tosiaan, lyhyitä ja ytimekkäitä reittejä. Paljon otteita. Jyrkkää. Ja Frankenjurasta poiketen kallio on täynnä hyvännäköisiä liimapultteja. Jopa Flatangerin jälkeen oli vaikea olla innostumatta.
Suurin ongelma kiipeämisen suhteen olikin se ettei käsissä ollut enää jerkkua. No, meikä tikkaili naama virneessä Hellin laadukasta 6b-osastoa. Hienoja reittejä, mutta mikä siisteintä, kalliolta löytyy yli 70 reittä, joista suurin osa on 7b-8b osastoa. Toisin sanoen, tekeminen ei täältäkään ihan heti lopu kesken.
Hell lieneekin yksi suuri syy miksei moni kiipeile Flatangerissa. Paikka on lähempänä Trondheimiä ja tarjoaa maailmanluokan kiipeilyä tiheällä pulttivälillä. Itse asissa moni on sanonut että Flatangerissa kiipeily on pelottavaa. Meikähän on sen verran teräshermo etten moista huomannut, mutta kieltämättä Flatangerissa kiipeily tuntuu siltä kuin kiipeäisi isommallakin seinällä. Loputon kivimeri jatkuu joka suuntaan ja kaukana näkyvät maisemat luovat illuusion korkeudesta. Mä kyllä laskisin sen ennemminkin plussaksi.
No joo, takas Helliin. Niin, siisti mesta, ja varmasti tulee lähdettyä sinnekin heti kun on mahdollista. Lähestyminen huimat 5 minuuttia, juomakelpoista vettä saa parkkikselta ja lähistöltä löytyy hemmetin hyvä bivipaikka joen varrelta! Lisäksi rahahemmoille on tarjolla hieno leirintäalue.
Tulee mieleen eräskin autonkatsastaja joka saattais viihtyä tuolla...
Tällä kertaa bivitettiin parkkiksella
Hell
Norjan oma Frankenjura
Kallio on täynnä pientä koloa
Muutama isompikin reikä löytyy
Mr. 2nd go tolpan nokassa
Katos vaan, tuttuja! Nää oli ne jampat jotka ei oikein viihtyny Flatangerissa. Micke otti tilanteesta ilon irti ja imitoi kanaa sen mitä kiipeilyltä ehti.
Maisemia paluumatkalta
