Tuesday, June 15, 2010

Till Estonia

Taas ollaan Suomessa. Ja töissä. Täähän on jo toinen kerta tänä vuonna, ettei vaan tulis tapa. Pääkaupunkiseudun likaiset ikkunat ja neljä kiipeilykurssia saivat tällä kertaa vaihtamaan maata. Niin en mä yritä väittää että mua oikeesti kiinnostais onko jollain likaiset ikkunat tai tuleeko joku tonttiin kalliolla, mutta noista hommista saa euroja. Ja euroilla saa lentolippuja.

Rösåksen uuden sporttisektorin jälkeen Etelä-Suomi muistuttaa lähinnä Viroa. Kalliot on pieniä ja niillä puhutaan venäjää. Hyttysiä ja siitepölyäkin on ihan liikaa. Berliinimunkit on oikeastaan ainoa hyvä syy tulla suomeen.

Joka tapauksessa oon yrittäny ottaa kaiken irti lyhyestä Suomen visiitistä. Kalliolle tulee lähdettyä joka ilta ja kun töissäkin ollaan köysissä sen 8h niin jonkinlaista yleisväsymystä tuntuu olevan ilmassa. Viikonloppuisin on kaltsikurssit, eikä se jumarointi ja paskan puhuminen mitään varsinaista lepoa ole sekään.

Kiipeily tuntuu samalta kuin olisi ulkomaanreissulla. No niinhän mä tavallaan oonkin. Suomessa ollaan vaan muutama viikko ja pitäisi vähän päättää että mitä haluaa kiivetä ja onko esim järkeä työstää jotain 8a reittiä kun niitä olis Ruottissakin tarjolla.

No tästä huolimatta kävin mä sitä Matadoria taas kokeilemassa. Ei menny. Hyvältä tuntu, mutta kyllä siihen tarttis levänneenä mennä. On mulla muitakin tekosyitä valmiina, mutta suurin ongelma tuntuu olevan se ettei pääse freesinä testamaan.

Ikään kuin jo perinteiseksi muodostunut "Uusi reitti Luhtiin" -projekti saatiin nopeasti päätökseen. Tai alulle, onhan siellä vieläkin harjattavaa. Verhomestarista 10m oikealle aukeni pari uutta trädireittiä Sandpapper effekt 7a+ (7+ suom) ja Din Mamma 7a (7 V suom). Reitit on lyhyitä, mutta onhan niitä Kustavissakin kaikenlaisia pyllistyksiä. Sandpapper on hyvin varmistettavissa, joskin pieni c3:nen (#00 lila) on hyvä olla mukana. Din Mamma on taas hieman henkisempi systeemi. Koloja ei ole montaa ja niihin menee tietyt rojut. Väärällä räkillä menee helposti soolon puolelle. Tosin hyvälläkin räkillä on mahdollisuus saada nilkat pakettiin.


Trädikurssi Jaanankalliolla


Kirsi ja Rev it up 5


Anu kakkosena