Haukkari: Sportklättring i Rösås

Jos joku ei muista niin Rösås on se paikka mistä löytyy irtokiveä, sammalta, huonoja piissejä ja kuumottavia rannareita. Ensimmäiset reitit kiivettiin jo 50-luvulla, ja ensimmäiset haatkin on tuolta ajalta. Toisin sanoen kiipeily on usein sellaista semijännää, eikä tippuminen oikeastaan minkäänlainen vaihtoehto. Omatkaan kilkuttimet eivät hirveästi jeesaa jos kallio on yhtä hapankorppua. Greidaus on tehty old school-menetelmällä eli kiivettiin kunnes saatiin piissi sisään ja sitten siihen lepäämään. Näin ollen esim 6- tarkoittaa että kiipeily varmistusten välillä on max 6-.

Kallio on näin suomalaisesta näkökulmasta hervottoman kokoinen, korkeimmillaan 120 metriä, ja leveyttäkin varmaan puoli kilometriä. Reitit on periaatteessa hyviä, mutta likaisuus ja irtonaisuus (ja yleensäkin kallioden runsaus) on tehnyt sen ettei perushurri viitsi kiivetä skeidaa kun lähempää löytyy valmiiksi puhtaita kalliota. Kallion hylkääminen saattaa tietty johtua siitäkin ettei vuxenklättring ole enää niin kova juttu kuin mitä aikoinaan. Nykyään kun on parkourit ja boulderoinnit.

Joka tapauksessa ollaan Fredrikin kanssa juteltu että pitäisi pultata Rösåkseen muutama sporttireitti. Ja ilman mitään hulluja rannareita. Sellaisia reittejä mitä kuka tahansa voisi lähteä kiipeilemään ilman että tarttee pelätä kuolemaa.

Myönnetään, outoa puhetta R/X-klubilaisen suusta, mutta näin saisi kävijöitä kalliolle ja sen myötä reitit puhdustuisivat. Todennäköisesti uudetkin reitit pystyisi kiipeämään ns. trädireitteinä, mutta yhtä todennäköisesti ne olisivat seuraavat 20 vuotta toistamatta.

Muutenkin Rösåksen ”trädi” poikkeaa hieman suomalaisesta. Kun suomessa laittaa palikan sisään, siihen voi yleensä tippua. Varmistusvälineitä käytetään ikään kuin varmistamiseen. No, Rösåksella varmistusvälineitä käytetään siihen että saadaan köyttä kiinnitettyä seinään ja näin kakkonen näkee mistä liidaaja on kiivennyt.

Miksi ne palikat eivät sitten pidä seinässä? Ensinnäkin Rösåksessa ei ole juurikaan jatkuvia halkeamia. Eli ”halkeamat” on 90% irtokiviä, jotka nojaavat seinää vasten ja näin muodostavat pienen kolon johon voi kilkuttimia sovitella. Loput kolot on lähes poikkeuksetta sellaista lekasoraa, että hyvä kun uskaltaa kädella puristaa. Eikä oo ihan yksi tai kaksi kertaa kun hyvän näköinen kahva on jäänyt käteen.

Jotain Rösås kuitenkin tarjoaa mihin harvat seinät pystyvät. Eli vapaakiipeilyä talvella. Kallio osoittaa etelään, mikä tarkoittaa sitä että jos on aurinkoa ja pikkupakkanen niin siellähän on lähetyskelit. Vähän ku Niemisel, mutta neljä kertaa pidempiä reittejä ja yli puolet lähempänä!

Niinpä viimeiset päivät on harjailtu ja pultattu uutta linjaa. Sekin tuli aika nopesti selväksi että 100 metriä putsattavaa on vähän eri juttu kun se perinteinen 20 metriä. Samoin pultteja menee vähän eri tahtiin. Jos ajatellaan että pultteja asennetaan kolmen metrin väliin, ja päälle parit ankkurit, menee yhteen reittiin 30-40 pulttia.