Perjantaina pysähdyttiin matkanvarrella Mosjöniin. Yksi hienoimmista linjoista, Mumana (7b+), oli jo pitkän aikaa odotellut pääsyä speedomiehen tikkilistaan.
No, eihän siitä tietenkään mitään tullut. Otsalampun valossa yrkkäiltiin pitkälle iltaan, mutta kun ei jaksa niin ei jaksa. Milloinkohan sitä oppisi pitämään kunnolla lepoa ennen tiukkoja reittejä. Nytkin oli taas edellisenä iltana "vahingossa" vähän kiipeilty. Ainoastaan Mumanan ryssimistä enemmän harmitti se että viimeistään nyt oli koko viikonlopun kiipeilyt kiipeilty.
Sitten jatkettiin Sundsvalliin ja Heikin lattialle bivihommiin. Kiva nukkua sisällä, niin siistiä kun pakkasessa telttailu onkin.
Lauantaina oli mahtava keli; neljä astetta lämmintä ja aurinko paistoi. Kerran aikaisemminkin ollaan käyty Midskogissa ja silloin kokeilin Milestonea (8a). Tein silloin kaikki muuvit mutta kruksi tuntui tuskasen vaikealta. Reitti oli nyt projektina Heikillä, joka ihmetteli että missä siinä on muka kruksi, koko reittihän on ihan tasaista. Ajattelin että raukka yrittää vaan vittuilla kun on nyt keksinyt jonkun polvenpyöräytyksen ja pääsee muka vähän helpommalla.
No, Heikki sai näyttää mallia. Jätkä käytännössä skippasi koko kruksin roiskaisemalla pienten otteiden ohi seuraavalla kahvalle. Olinkin aikoinaan vähän ihmetellyt miksei kruksiotteissa ollut mankkaa... Hyvältähän se Heikin meno näytti, mutta ajattelin silti jättää reitin kevääseen. Ihan tarpeeksi otti päähän eilispäivän suoritukset.
Kiivettiin sitten Anun kanssa helpompia reittejä kun Heikki ja Jonas yrkkäilivät Milestonea. Anu saittasi nipun 6a-osastoa, itsekin kiipesin muutaman 7a:n. 8b-Jonas tietty kruisaili Milestonen aika kivuttoman näköisesti ja Heikilläkin näytti yrkät sen kun paranevan. Ehkäpä sitä voisi kuitenkin kokeilla...
Heikin "skippaa kruksi"-betalla tein muuvit yllättäen aika helposti, mutta väsymys painoi. Pitäisi olla lepopäivä (tai viikko) että jaksaisi kiivetä putkeen.
Illalla Jocke yritti auttaa palautumisessa. Rastapää oli käynyt hakemassa Systemistä oikeaa, 5.6% olutta. Kemiallinen venyttely aloitettiinkin saman tien.
Sunnuntaina aamulla mittari näytti -3,9 astetta pakkasta joten eipä ollut kiire mäkeen. Puolipilvinen kelikään ei oikein lämmittänyt mieltä. Eikä kalliota.
Toisaalta Anun piti olla Umeåssa klo 20, joten mäkeen oli lähdettävä, kiinnosti tai ei. Kalliolla oli paljon kylmempi kuin lauantaina, mutta pystyi vielä kiipeilemään. Vedin Milestonen lämppäriksi osissa ja kiipeily tuntui aika hyvältä, jos vaan saisi kädet pidettyä lämpimänä.
Ensimmäinen yrkkä jäi vain pari muuvia topista. Otin vahingossa väärästä otteesta kiinni enkä enää jaksanut korjata asentoa. Lisäksi kädet olivat tunnottomat kun niitä ei oikein saanut lämpimiksi kesken liidin.
Sitten otettiin ruotsalainen tehokikka käyttöön: Lämpökivet! Kivet kuumennetaan nuotiossa (tai tohottimella) kuumiksi ja heitetään ennen liidiä mankkapussiin ja sitten äkkiä seinälle. Pienet kivet pysyy lämpiminä ehkä 10 minuuttia, eli hyvin liidin verran.
Lämpökivien avulla saatiin sitten kädet lämpimiksi ja scorecardiin täytettä!
Mosjön
Rasta-Jocke ihmettelee Mumanaa auringonlaskussa
Yllättäen metsästä pärähti Linus! Hyvä homma, lisää pädejä!
Rasta-Jocke puristaa perseellä, hikiset kädet valppaana.
Mumanan eka muuvi, lisää metrejä voi hakea vasemmalta luolasta...
Katossa joutuu hieman liskoilemaan (huomaa mieto kneedrop)
Katto muuttuu 45 asteen negaksi, mutta silti joutuu huukkailemaan
Savuefekteistä huolimatta toppaaminen jäi tekemättä
Midskogs!
Ruotsalainen jumppanurkkaus
Anulla saittikisa päällä
Jocke ja Hall of fame
Heikki lähdössä Milestoneen
Pari metriä vielä toppiin...
...Close but no cigar
Jonas lepäilee ennen Gracelandin kruksia
On muuten ihan ok lepo
Close but no cigar. Tällä kertaa aika kirjaimellisesti, olisko sentti vajaa?
Speedomies, Milestone ja ruotsalaiset lämpökivekset
Balleriinana alas
Speedomies yrittää kertoa vaihtoehtoisesta loppusekvenssistä, Rasta-Jocke taas ei saa katsettaan irti verkkoalusasusta.
Ja pakollinen taidekuva
8 kommenttia:
Hyvä Saku! Ammattikiipeilijän hommat alkavat vihdoinkin tuottamaan tulosta.
Kohtahan täällä ei voi enää vittauilla ollenkaan :(
Jaa ei vai? Kyllä se ainakin Valtterilta näyttää onnistuvan...
Joo kyllä kohtuu heppoisin perustein nykyään pääsee Sloupin pääuutiseksi. Kuulemma ei helpommat reiti taivu, niin pitää egoa pönkittää softeilla 8a:lla. Nauti nyt olostasi hetki suomen kiipeilyguruna..
Never gonna happen again..
Koskas tuut kisaamaan suomen puolelle, niin nähdään todellinen kiipeilykunto :)
Aikamoista, Valtteri sä oot vaa katkera, ku Sakulla on mahdollisuus kiivetä noita helppoja 8a:n reittejä :D
Äläs nyt Sakari, kyllä Valtterillakin oli mahdollisuus kiivetä helppoja 8a:n reittejä. Siitä vaan ei oikein tullut mitään.
:D
No, jos nyt totta puhutaan niin köysi 8a:n reittejä ei meillä oo tapana laskea.
Käsien kylmettymisestä tuli mieleen: Ootko harkinnut/kokeillut teipata Hand Warmereita kämmenselkään? Olen käyttänyt niitä jääkiipeilyssä hanskan alla. Ohuetkin hanskat riittää kovilla pakkasilla. Samoin kylmillä keleillä pitkillä kallioreiteillä nuo lämmittää tossut mukavasti. Halkeama-hanskojen alle voisi varmaan sujauttaa Hand Warmerin.
http://www.varuste.net/tuotetiedot2.asp?_prodid=17606&nimi=Coghlan#39;s+Hand+warmer+-K%E4denl%E4mmitin
Joo, talvihommissahan monet noita käyttää mutta vapaakiipeilyssä ei oo tullut vastaan.
Toisaalta jos ei tartte jammailla ni varmaan vois toimia ihan hyvin jos vaan teippais kämmenselkään. Jammihanskan alle tuskin kannattaa laittaa, ne hanskat muutenkin heikentää verenkiertoa ku niissä tulee kumi-/nahkalenksukat sormien ympärille.
Ite oon noita lämmittimiä joskus käyttäny speedojen alla kun on ollu tilanne päällä.
Lähetä kommentti