Monday, April 20, 2009

Ringkallen, andra delen

Lauantaina tuli heitettyä kevään toinen keikka Ringkalleniin. Tällä kertaa mukana olivat Fredrik ja Jens, jotka lupasivat opastaa Rinkallenin hienoimmille reiteille. Hyvä niin, sillä yli sadasta reitistä on hieman hankala valita sopivia rännejä. Fredrik piirteli topoon tähtimerkkejä "must do"-linjojen kohdalle, ja aika nopesti topo alkoikin näyttää värityskirjalta. Pakollisia rännejä näyttäisi siis olevan riittävästi!

Lämpötila näytti yhtä astetta, mutta auringossa oli hyvä kiivetä. Kylmä tuuli tosin viilensi sen verran että pitkähihainen piti olla päällä koko ajan.

Mutta olihan se kiipeily hienoa! Mahtavia reittejä, enkä viimeksi tajunnutkaan että seinämät jatkuvat lähes suoraan toistensa päällä. Esimerkiksi Fikaväggeniltä pääsee suoraan storaväggenille, josta taas voi jatkaa Portalveggenille. Ei nyt varsinaista multi-pitch-kiipeilyä, mutta kyllä tuollainen retkeily tuo trädikiipeilyyn hieman lisämakua.

Päivän aikana tuli kiivettyä kymmenen reittiä, ja määrän olisi voinut helposti tuplatakin. Reittejä menee metrin välein ja laskeutumisankkurit tekevät hommasta nopeaa. Pieni erikoisuus varmistamisen suhteen pisti silmään; lähes jokaiselle reitille tarvitsee todella pientä rojua. #1 (kotiin jätetty) alien olisi ollut kiva, 2# alien ja vihreä C3 olivat kovassa käytössä. Tulipa lainattua sveduilta mikrokiilojakin yhdelle 7- reitille.

Ringkallen on hevosenkengän muotoinen systeemi, aina löytyy aurinkoa ja varjoa


Ringkallenissa sektoreita riittää


ja niitä löytyy vähän joka paikasta


Fikaväggen


Storaväggen


Ringkallenin jammihalkeamaa


Fikapaikalla topoa ihmettelemässä


Anu fiilistelee Jerry vad gör du?-reitin sormihalkemaa


Fikaväggenin topissa


Storaväggen on nimensä veroinen sektori, parhaimmillaan 35 metriä


Sveduja Storaväggenillä


Storaväggenin topissa, heti Fredrikin selän takana alkaa Portalväggen


Portalväggen, Anu otti on-sight-kisan kuvassa näkyvän halkeaman kanssa


Anun taidekuva puusta