Haukkari: Chiang Dao

Chiang Dao sijaitsee n. 70 km pohjoiseen Chiang Maista. Laurin kaverit olivat muutama vuosi sitten todenneet paikan kaymisen arvoiseksi ja kun Chiang Main kiipeilykauppaan viela ilmestyi alueen uusi topo, oli suorastaan pyha velvollisuus tehda pieni pyhiinvaellusmatka uudelle kiipeilyalueelle. Tarkoitus oli ensin lahtea Anun kanssa kahdestaan, mutta edellisena iltana joukkoon liittyi japanilainen Masa ja lahtoaamuna viela Lauri ja Marjut.

1.1. Otimme siis reput selkaan ja lahdimme etsimaan bussiasemaa josta paasisi Chiang Daoon. Ensimmainen "turisti-info"-hemmotar tietysti kusetti meita, ja tulimme vaaralle bussiasemalle. Sielta toisella taksilla oikealle asemalle ja bussilla kohti pohjoista.

Kahden tunnin hikisen bussimatkan jalkeen olimme viimein perilla tai ainakin Chiang Daossa. Sielta piti viela paasta Pha Lai-nimiseen kylaan, jonka vieressa kalliot olivat. Matkaa oli noin 15 km jyrkkaa ylamakea, joten kavely ei oikein ollut vaihtoehtona. Jostain syysta mopojakaan ei saanut vuokralle, joten taksi oli ainoa vaihtoehto. Taksikuskikin tiesti taman vahan turhankin hyvin ja sanoi naama virneessa etta hinta Pha Laihin on 250 batia, koska "it's impossible to go there without taxi"

No tarkeinta on etta paastiin perille. Saimme viela taksin puhelinnumeron jotta voimme soittaa kun haluamme pois sielta. Kenenkaan kannykassa ei tietenkaan ollut kenttaa, mutta eipa sita niin paljon siina vaiheessa mietitty.

Hetken aikaa ihmettelimme tien varressa, kunnes paikalle parahti Chiang Main kiipeilykaupasta tuttu mies! He olivat tulleen pariksi paivaksi kiipeilemaan uudenkarheaa kalkkikivea ja tekemaan uusia reitteja. Mahtava homma! Pian tapasimme myos Sonin, thaimaalaisen kiipeilystaran, jonka kasialaa on suurin osa Chiang Main ja Chiang Daon reiteista.

Nukuimme samassa "guest housessa" Sonin ja muiden Chiang Maista tuttujen kiipeilijoiden kanssa ja Son sopi kylalaisten kanssa etta he tekevat meille aamupalan ja illallisen. Lounaskin olisi ollut tarjolla, mutta keskella paivaa ei oikein jaksa kavella takaisin kylaan, joten paatimme olla evaslinjalla paivasaikaan.

Kiipeily Chiang Daossa oli hieman erilaista kuin Chiang Maissa, Ton Saista nyt puhumattakaan. Lasittuneita otteita ei tarvinnut pelata, mutta irtoilevat ja liiankin teravat otteet toivat hommaan pienta lisajannitysta. Myoskaan varsinaisesta ruuhkasta ei voi puhua, emme nahneet kertaakaan yhtaan kiipeilijaa. Son poraili kavereidensa kanssa uusia reitteja uudella sektorilla eika aluella muita ollutkaan. Ei ainakaan yhtaan ruotsalaista tulipallonpyorittajaa. Reittaja oli n. 30kpl, vaikeusalueelta 6a-8a, joskin suurin osa reiteista on sita 6a/b osastoa. Koko ajan tehdaan lisaa ja potentiaalia on paljon. Hienoimman nakoisella sektorilla ei ollut viela yhtaan reittia.

Lahelta loytyi myos todella hieno, 170 metria korkea seinama, jolle on tarkoitus avata pidempia reitteja. Son on kaynyt jo asentamassa muutaman ankkurin, mutta muuten seina oli koskematon. Lahestymista on n. 300-400 korkeuserometria, joten pienen alkujumpan lisaksi seinalta loytynee lahivuosina suhteellisen ilmavaa kiipeilya. Tuli Ceuse mieleen :)

Hyvan kiipeilyn vastapainona ylellisyyksista joutui hieman tinkimaan. Majoittautuminen tapahtui yhdessa isossa huoneessa ja vessaan/peseytymispaikkaan oli iltaisin hieman jonoa. Kylalaisten tekema ruoka oli aika riisipainoitteista, eli riisia, kasviksia ja hieman lihaa. Eli jos haluaa iltaisin kookospirteloa ja thaikkutyton hieromaan selkaa, kannattaa ehka vuokrata auto ja asustella Chiang Daon keskustassa.

Kylassa oli onneksi pieni kauppa josta sai hieman naposteltavaa seka limua ja mika tarkeinta, palkintokaljaa kovasta lahettamisesta! Aamuisin kylassa kavi myos kauppa-auto, josta ostettiin evaita. Oma suosikkini oli bambuun kaaritty sticky rice. Banaaninlehteen kaaritty raaka sianliha oli myos aikamoinen yllari. Se tosin syotettiin Masalle.