Thursday, April 5, 2012

Lappicup 2012

"Niin onko ne kisat taas jotain suomicuppia?"

"Eieieiei...ei missään nimessä suomicuppia! Ei kukaan halua semmosia sääntöhelvettikisoja!"


Tää oli aikamoinen helpotus, sillä mulla ei hirveesti ollut kokemusta SM-kisojen järkkäämisestä. Mä jostain syystä tykkään sellaisista kisoista, joissa (kaverin voittamisen lisäksi) tärkeintä on hauskanpito ja arpajaisista voi sitten voittaa jonkun mankkapussin.

Toki mulla on kisaajana kokemusta SM-tason kisoistakin. Ei sillä että mitään menestystä olisi tullut, mutta aikoinaan ajettiin monta kilometriä ihan vaan että sai ottaa pataan karsintareitiltä.

Mä muistan ku Porissa oli joskus kivat köysikisat. Kaveri oli kiivennyt ekaa karsintareittiä pari metriä ja otti vahingossa väärän värisestä otteesta kiinni.

"Suoritus hylätty! Haluatko jatkaa kiipeilyä?"

TIlanne oli vähän outo, kiipeily oli jotain vitosta, ja kaveri kiipesi helposti vähän takaisin jolloin sai tehtyä muuvin ilman tätä kiellettyä otetta. Se ei kuitenkaan kelvannut, säännöt on säännöt. Mua otti aika paljon päähän kaverin puolesta, eihän se nyt oikeesti vaikuttanut suoritukseen mitenkään ja miksi ihmeessä siinä oli toinen reitti ihan vieressä jos se on niin pirun tarkkaa?

Me kierrettiin silloin aika monta kisaa, käytiin ihan Lapissa asti. Rovaniemellä tajusin minkälaiset on hyvät kisat. Mä voitin B-finaalit ja palkintopaita on edelleen tallessa. Siitä lähtien oon yrittänyt saada kisoihin samaa fiilistä kuin mitä siellä oli. Enkä nyt puhu siitä kun junnut oksensi omaan makuupussiinsa, vaikka hauskaahan sekin toki oli.

Tällä kertaa mun ei tarttenut tehdä muuta ku reitit, mikä on varsin pieni osa koko projektia. Dennis ja Jesse tuli vielä jeesaamaan, joten varsinaista paniikkia reittien suhteen ei ehtinyt edes tulla. Me tehtiin sellaiset reitit, mitkä palveli suurinta osaa kisaajista, vaikka se tarkoittikin sitä että 8b:n vääntäjille olisi ehkä vähemmän mielekästä tekemistä.

Tulosten laskemiseen käytettiin tällä kertaa ns. "Koivukylän metodia" mikä lyhykäisyydessään tarkoittaa sitä, että kaikki reitit ovat potentiaalisesti saman arvoisia (esim 100 pistettä) ja tuo pistemäärä jaetaan reitin päässeiden kesken. Toisin sanoen, jos pääset reitin eikä kukaan muu, niin saat yksin sen 100 pistettä. Jos taas kaksi pääsee reitin, tulee pisteitä 50 jne.

Vaikka pistelasku onkin periaatteessa reilu, on siinä kaikilla reiteillä lähtökohtaisesti sama arvo, mikä ei aina ole hyvä asia. Itse tykkään antaa selkeästi pituusriippuvaisiin reitteihin (esim dynot) suhteessa vähemmän pisteitä jakoon. Eipä se nyt vaikeaa olisi tuohon exceliin muuttaa, mutta eipä tullut mieleen ennen kisoja... No sama se, palkintopallistit saatiin nytkin selville.

Lopuksi voisi vielä sanoa, että ymmärrän hyvin, että SM-kisoissa pitää olla joskus vähän natsi meininki ja tiukat reitit. Siellähän pitäisi ratkaista kuka on se Suomen kovin vääntäjä. Ja tämä varmasti on tärkeää niille, jotka ovat siellä kärkikahinoissa. Mutta näiden kovien jätkien lisäksi löytyy Suomesta satoja kisaajia, joille kisoissa menestyminen ei ole kovinkaan tärkeää. Kisoihin tullaan tapaamaan kavereita, pitämään hauskaa ja kiipeämään kivoja reittejä. SM-kisoille on paikkansa, mutta niin on myös sellaisille kisoille joissa kisaajat viihtyvät.


 Mulla olikin jo vähän ikävä näitä kavereita


Kisat käyntiin!


Mä olin hetken vähän liekeissä että tulipa hieno kuva Tapsan dynosta kunnes huomasin että sehän seisoo maassa.


Mä en noin niinku yleensä oo kovin kateellinen muiden duuneista, mutta Tapsan kesäduuni olis kyllä kelvannut mullekin.


B-Finaalit, El Jefe on haastettu kaksintaisteluun! 
© Anu


El Jefe pussittaa.


Illan pimetessä myös Dimitri saapui paikalle.