Niille jotka eivät tiedä mikä googledocs on, niin sehän on sellainen netissä säilytettävä tiedosto, yleensä exceltaulukko, jota pääsee kaikki reissuun lähtijät muokkaamaan. Isompia reissuja ajattellen googledocs on aika kätevä tapa hoitaa yhteydenpitoa reissuun lähtijöiden kesken. Sinne kirjoitetaan ylös kuka ottaa mitäkin mukaan, mitä tarttee ostaa, mistä löytyy topot, linkit reissukertomuksiin ja fiilistelyvideoihin jne jne. Toisin sanoen, kaikki mahdollinen tieto, mitä reitille tai reissuun lähtiessä pitää ottaa huomioon, löytyy yhdestä paikasta. Aika kätevää.
Vaikka docsit onkin näppärä tapa hoitaa käytännön asioita, on sen suurempi anti nimen omaan henkisellä puolella. Kun päivittäin kelailee minkalaisissa olosuhteissa sitä tullaan kiipeämään, ja on mahdollisimman realistinen käsitys siitä mitä kiipeily tulee olemaan, on paikanpäällä huomattavasti vahvempi. Ja nimen omaan henkisesti vahvempi. 24 tuntia kiipeilyä ei oo niin paha, jos etukäteen jo tietää että sen verran siinä menee. Sen sijaan 24 tuntia kiipeilyä voi tuntua aika pirun raskaalta, jos kuvittelee että reitti menee kymmenessä tunnissa.
Reissukertomukset on hyvä tapa saada jonkinlainen käsitys siitä miltä reitti tulee tuntumaan. Vaikeinta onkin saada selville, että minkälaisessa kunnossa kertomuksen kirjoittaja on ollut. Jokainen varmaan ymmärtää että esim kommetti "kiivettiin reitti lepopäivänä tyttöystävän kanssa" voi tarkoittaa oikeastaan ihan mitä vaan, riippuen vähän siitä onko kommentin takana viime vuonna kiipeilyn aloittanut Erkki Keravalta, vai Tommy Caldwell.
Tietysti jos joku tuttu tai puolituttu on kiivennyt jo reitin, kannattaa lypsää kaikki mahdollinen tieto. Isoilta reiteiltä yritän saada myös selville mahdollisimman tarkasti, kuinka reitiltä pääsee pois; voiko mistä tahansa laskeutua, vai onko jossain vaiheessa ohitettu ns. "point of no return" jolloin pakit tarkoittaa sitä että reitiltä poistutaan yläkautta. Tässä mielessä helpoimpia on tietysti reitit, jotka laskeudutaan lopuksi kiipeilylinjaa pitkin alas. Ständit on yleensä valmiina ja kiipeilyä voi jatkaa niin kauan kun hyvältä tuntuu. Aina pääsee alas.
Onnettomuustilanteita varten kannatta jo etukäteen vähän miettiä että miten selfrescutus hoidettaisiin eri paikoissa. Ja myöhemmin itse reitillä, usein kun varmistan, yritän jo valmiiksi miettiä että miten pelastus hoidettaisiin, jos liidaaja pannuttaisi itsensä tajuttomaksi, juuri nyt.
Vaikka tää nyt kuulostaakin siltä että pelastushommia pitäisi miettiä enemmän kuin itse kiipeilyä, jonkinlainen fakta lienee se, että aika harva kelailee pelastautumista pätkääkään. Luotetaan siihen ettei mitään satu. Tai jos sattuu ni kopteri hakee. Greidiä katotaan ja mietitään meneekö saittina, siinäpä usein valmistautumiset isoille reiteille.
Hommahan alkoi niin että alkuvaiheessa toivelistalle ilmestyi uusi objektiivi kameraan. Ja, koska reissu on pian, se myös tilattiin saman tien, siis ennen kuin lista oli edes valmiina. Pakolliset ostokset on jostain syystä jäänyt hoitamatta, mutta mulla on nyt uudet jääraudat, ja Anulla uusi kypärä. Olishan se vanhakin kypärä toiminut, mutta tässä on tribaalikuviot.
