Niille joille Flatanger ei sano mitään, kannattaa ehkä alkuun lukea viime vuoden hehkutukset. Samalla kannattaa pitää mielessä ettei pidä uskoa kaikkea mitä netistä lukee.
Valtteri nimittäin uskoi ja osti lentoliput Umeåån. Meillä oli reilu viikko peliaikaa, mutta koska ensimmäiseksi päiväksi oli luvattu sateita Flatangeriin, päätettiin ajaa ensin päiväksi Rösåkseen. Se oli itse asiassa aika näppärä veto, aurinko paistoi ja ajomatka Flatangeriinkin lyheni sadalla kilometrillä. Muutenkin oli kiva esitellä Rösåsta ja saada lisää toistoja reiteille. Valtsullakin oli omat syynsä tulla Rösåkseen. Mikäs sen kivempaa ku downgreidata Sakun softit reitit.
Mullahan ei ole mitään tarvetta tehdä pilkkaa toisten epäonnistumisista, joten ei nyt mennä sen tarkemmin Valtterin downgreidaus-missioon. Sanotaan nyt kuitenkin että jos niitä reittejä meinaa downgreidata, olishan se kiva jos siellä pääsisi edes yhden reitin ylös. Tai edes yhdestä reitistä kaikki muuvit. (Käytiin muuten Rösåksella myös paluumatkalla, mutta silloin oli “liian märkää” ja “polvi kipeä”)
No, illalla jatkettiin matkaa. Parin tunnin ajamisen jälkeen pysähdyttiin Strömsundiin pizzalle. Valtteri teki peliliikkeen ja alkoi kiskoa 5.3% starköliä, mikä tarkoittaa Ruotsin 0,2 promillerajalla ja Valtsun elopainolla sitä, ettei olla ihan heti kuskia vaihtamassa.
Seuraavana aamuna herättiin Flatangerista ja vähän jännitti. Kallio valutti sieltä täältä ja muutenkin oli vähän syksyä ilmassa. Muistin kyllä viime vuodesta miten hyvää kiipeily oli ollut, mutta tulikohan kuitenkin hehkutettua liikaa? Valtterihan olis samalla rahalla lentänyt vaikka Espanjaan.
Parin reitin jälkeen oli molemmilla naamat virneessä. *”#*€& mitä kiipeilyä!! Jyrkkiä reittejä, isoja otteita, hienoja muuveja. Sporttikiipeilyä parhaimmillaan. Kuitenkin Flatangerin reitit ovat jotain ihan muuta kuin Espanjan tai Kalymnoksen tufamaratoonit. Reiteillä on luonnetta. Oikeastaan kaikki reitit mitä kiivettiin tuntui erottuvan massasta, se ei ollut pelkää tylsää kahvamaratonia. Siellä täällä oli halkeamia ja se miten perinteiset sporttimuuvit yhdistyivät sormilukkoihin oli vaan jotain vähän liian siistiä.
Tätä hehkutusta nyt voisi jatkaa taas parin A4:sen verran, mutta kaikille varmaan tuli jo selväksi että kiipeily Flatangerissa on edelleenkin aika pirun hyvää.
Kun viime kerran jälkeen vähän valitin ettei reittejä ole montaa, niin tänä vuonna on pora laulanut. Petzlin “Rocktrip” pidetään Flatangerissa ensi vuonna joten reittien määrä on jo nyt tuplaantunut, ja viimeinkin myös isoon kattoon on pultattu mahtavia projekteja. Kallion reunoillekin on pultattu nippu helppoja linjoja, mikä taas tarkoittaa että nyt kaikille löytyy tekemistä. Aikaisemmin helpoin reitti oli 6c/+, ja seuraavaksi helpoin olikin jo 7a+.
Flatangerissa oli myös muita kiipeilijöitä, ensin tavattiin pariskunta Tukholmasta, ja heidän lähdettyään hollantilaiskaksikko pärähti luolaan.
“WHOHOOOUU!” –huudoista päätellen kaverit olivat ensimmäistä kertaa paikan päällä. Ensimmäisen tunnin jampat vaan ihmettelivät kattoa, ja sitten tulivat kallion vasempaan laitaan, missä vanhat reitit kulkevat.
“Hi, is this your first time in Flatanger?”
“Oh yes, this place is amazing!”
“Are you looking for a certain route?”
“Hmm… do you know some good warm-ups?”
“Well it depends… how hard do you climb?”
“Hard enough”
Selvä. Mä näytin kavereille missä se paikan lämppärinä toimiva 6c on, mutta toisaalta, kaikki reitit mitä me oltiin kiivetty oli sen verran tasaisia, että oikeastaan mikä tahansa 7b:n reitti olisi periaatteessa hyvä lämppäri.
Yllättäen jampat lähti kiltisti sille 6c:n reitille, ja olin vähän fiiliksissä siitä että joutuu ne kovatkin jätkät lämppäämään kutosilla.
No, kaveri kiipesi ankkurille, eikä yllättäen ollu hirveesti pumpussa. Huusin sille että siitähän voi jatkaa vielä 15 metrin extensionin, mikä tekee reitistä 7b+:ssan. Hetkeä myöhemmin jamppa oli seuraavalla ankkurilla. 7b+:ssan saitti lämppäriksi oli vasta alkua. Kaksikko tikkasi reittejä liukuhihnalta. Kun 8a:tkin meni heittämällä, tajusin että nää ihan oikeesti vasta lämmittelee kattoa varten.
Ja sitä kattoahan ne hieroi sitten koko illan. 30 metriä oli jo pultattu mutta toisaalta, silloin kun kiivetään oikeesti kovaa, niin se 30 metriä kattoakin voi tuntua lyhyeltä.
Seuraavana päivänä hilti lauloi, ja jampat teki reittiin 40 metrin extensionin. 70 metriä kattoa! Senkin voisi vielä mainita että jo ensimmäiset 10 metriä teki reitistä 8b+:n, ja viimeiset metrit, siis siellä jossain 67 metrin kohdalla, oli “aika vaikeita muuveja”. Tarkemmin sanottuna 8a:n boulderi.
Illalla katseltiin vielä kun jampat työsti kattoa auringon laskiessa. Välillä pää kääntyi niille reiteille mitä itse työstin. 20 metriä ja 20 asteen negaa… Omat projektit tuntui lähinnä huonolta vitsiltä sihen nähden mitä Flatanger pystyi tarjoamaan. Pitäis vaan olla siinä 9a-kunnossa…
Lähetysmiehillä onkin aina hilti messissä että saadaan reiteistä tarpeeksi pitkiä. Palatakseni vielä taannoiseen Granitgrottanin pulttaukseen, kuvasta näkyy aika hyvin miten pienellä jäkityksellä saadaan pultteihin pidempi kuin se 50 cm väli. Ja jos tarkkoja ollaan, Jörg ei asenna mitään 10mm lehtihaallista kiila-ankkuria, vaan etenemiseen käytetään ainoastaan painon kestäviä 6 ja 8mm pultteja, jotka lyödään saman tien sisään. Ja näitäkin vain siinä tapauksessa mikäli mikään muu ei toimi. Jörgillä oli kattava valikoima huukkeja, mikrokiiloja, sekä tietysti setti Camuja.
Ja taidekuvaosasto...
Luola
Valtteri nimittäin uskoi ja osti lentoliput Umeåån. Meillä oli reilu viikko peliaikaa, mutta koska ensimmäiseksi päiväksi oli luvattu sateita Flatangeriin, päätettiin ajaa ensin päiväksi Rösåkseen. Se oli itse asiassa aika näppärä veto, aurinko paistoi ja ajomatka Flatangeriinkin lyheni sadalla kilometrillä. Muutenkin oli kiva esitellä Rösåsta ja saada lisää toistoja reiteille. Valtsullakin oli omat syynsä tulla Rösåkseen. Mikäs sen kivempaa ku downgreidata Sakun softit reitit.
Mullahan ei ole mitään tarvetta tehdä pilkkaa toisten epäonnistumisista, joten ei nyt mennä sen tarkemmin Valtterin downgreidaus-missioon. Sanotaan nyt kuitenkin että jos niitä reittejä meinaa downgreidata, olishan se kiva jos siellä pääsisi edes yhden reitin ylös. Tai edes yhdestä reitistä kaikki muuvit. (Käytiin muuten Rösåksella myös paluumatkalla, mutta silloin oli “liian märkää” ja “polvi kipeä”)
No, illalla jatkettiin matkaa. Parin tunnin ajamisen jälkeen pysähdyttiin Strömsundiin pizzalle. Valtteri teki peliliikkeen ja alkoi kiskoa 5.3% starköliä, mikä tarkoittaa Ruotsin 0,2 promillerajalla ja Valtsun elopainolla sitä, ettei olla ihan heti kuskia vaihtamassa.
Seuraavana aamuna herättiin Flatangerista ja vähän jännitti. Kallio valutti sieltä täältä ja muutenkin oli vähän syksyä ilmassa. Muistin kyllä viime vuodesta miten hyvää kiipeily oli ollut, mutta tulikohan kuitenkin hehkutettua liikaa? Valtterihan olis samalla rahalla lentänyt vaikka Espanjaan.
Parin reitin jälkeen oli molemmilla naamat virneessä. *”#*€& mitä kiipeilyä!! Jyrkkiä reittejä, isoja otteita, hienoja muuveja. Sporttikiipeilyä parhaimmillaan. Kuitenkin Flatangerin reitit ovat jotain ihan muuta kuin Espanjan tai Kalymnoksen tufamaratoonit. Reiteillä on luonnetta. Oikeastaan kaikki reitit mitä kiivettiin tuntui erottuvan massasta, se ei ollut pelkää tylsää kahvamaratonia. Siellä täällä oli halkeamia ja se miten perinteiset sporttimuuvit yhdistyivät sormilukkoihin oli vaan jotain vähän liian siistiä.
Tätä hehkutusta nyt voisi jatkaa taas parin A4:sen verran, mutta kaikille varmaan tuli jo selväksi että kiipeily Flatangerissa on edelleenkin aika pirun hyvää.
Kun viime kerran jälkeen vähän valitin ettei reittejä ole montaa, niin tänä vuonna on pora laulanut. Petzlin “Rocktrip” pidetään Flatangerissa ensi vuonna joten reittien määrä on jo nyt tuplaantunut, ja viimeinkin myös isoon kattoon on pultattu mahtavia projekteja. Kallion reunoillekin on pultattu nippu helppoja linjoja, mikä taas tarkoittaa että nyt kaikille löytyy tekemistä. Aikaisemmin helpoin reitti oli 6c/+, ja seuraavaksi helpoin olikin jo 7a+.
Flatangerissa oli myös muita kiipeilijöitä, ensin tavattiin pariskunta Tukholmasta, ja heidän lähdettyään hollantilaiskaksikko pärähti luolaan.
“WHOHOOOUU!” –huudoista päätellen kaverit olivat ensimmäistä kertaa paikan päällä. Ensimmäisen tunnin jampat vaan ihmettelivät kattoa, ja sitten tulivat kallion vasempaan laitaan, missä vanhat reitit kulkevat.
“Hi, is this your first time in Flatanger?”
“Oh yes, this place is amazing!”
“Are you looking for a certain route?”
“Hmm… do you know some good warm-ups?”
“Well it depends… how hard do you climb?”
“Hard enough”
Selvä. Mä näytin kavereille missä se paikan lämppärinä toimiva 6c on, mutta toisaalta, kaikki reitit mitä me oltiin kiivetty oli sen verran tasaisia, että oikeastaan mikä tahansa 7b:n reitti olisi periaatteessa hyvä lämppäri.
Yllättäen jampat lähti kiltisti sille 6c:n reitille, ja olin vähän fiiliksissä siitä että joutuu ne kovatkin jätkät lämppäämään kutosilla.
No, kaveri kiipesi ankkurille, eikä yllättäen ollu hirveesti pumpussa. Huusin sille että siitähän voi jatkaa vielä 15 metrin extensionin, mikä tekee reitistä 7b+:ssan. Hetkeä myöhemmin jamppa oli seuraavalla ankkurilla. 7b+:ssan saitti lämppäriksi oli vasta alkua. Kaksikko tikkasi reittejä liukuhihnalta. Kun 8a:tkin meni heittämällä, tajusin että nää ihan oikeesti vasta lämmittelee kattoa varten.
Ja sitä kattoahan ne hieroi sitten koko illan. 30 metriä oli jo pultattu mutta toisaalta, silloin kun kiivetään oikeesti kovaa, niin se 30 metriä kattoakin voi tuntua lyhyeltä.
Seuraavana päivänä hilti lauloi, ja jampat teki reittiin 40 metrin extensionin. 70 metriä kattoa! Senkin voisi vielä mainita että jo ensimmäiset 10 metriä teki reitistä 8b+:n, ja viimeiset metrit, siis siellä jossain 67 metrin kohdalla, oli “aika vaikeita muuveja”. Tarkemmin sanottuna 8a:n boulderi.
Illalla katseltiin vielä kun jampat työsti kattoa auringon laskiessa. Välillä pää kääntyi niille reiteille mitä itse työstin. 20 metriä ja 20 asteen negaa… Omat projektit tuntui lähinnä huonolta vitsiltä sihen nähden mitä Flatanger pystyi tarjoamaan. Pitäis vaan olla siinä 9a-kunnossa…
Flatanger!
Maisemia lähestymiseltä
Valtsu ja Eventyrblanding 8a, tekis mieli onnitella, mutta Valtterin taidonnäytteet Rösåksella sai enemmänkin epäilemään greidiä. Onhan se tietysti saattanu jatkostakin vetää.
Jörg veti lämppäriksi Flaggermusmannenin 8a
Team Hollanti katon kimpussa
Tästä saa vähän paremman kuvan katon koosta. Tosin tässäkin näkyy vain puolet. Bongaa kiipeilijä.
30 metriä kattoa ei riitä
Lähetysmiehillä onkin aina hilti messissä että saadaan reiteistä tarpeeksi pitkiä. Palatakseni vielä taannoiseen Granitgrottanin pulttaukseen, kuvasta näkyy aika hyvin miten pienellä jäkityksellä saadaan pultteihin pidempi kuin se 50 cm väli. Ja jos tarkkoja ollaan, Jörg ei asenna mitään 10mm lehtihaallista kiila-ankkuria, vaan etenemiseen käytetään ainoastaan painon kestäviä 6 ja 8mm pultteja, jotka lyödään saman tien sisään. Ja näitäkin vain siinä tapauksessa mikäli mikään muu ei toimi. Jörgillä oli kattava valikoima huukkeja, mikrokiiloja, sekä tietysti setti Camuja.
70 meriä kattoa saattaa tuntua pitkältä reitiltä, mutta Flatangerissa sillä ei päästä edes puoleen väliin. Jörg kuvassa pari metriä ankkurin alla.
Köysikitka saattaa tietysti olla pikku ongelma pitkällä reitillä. Tässä vedetään köyttä pois pulttauksen jälkeen. Vähän veikkaan että Rocktrippiin hoidetaan aavistuksen verran pidemmät jatkot
Ja ei ku yrkkää ottamaan!
Reittiin meni yli 30 jatkoa, mutta se ei tarkoita että ne olis metrin välein.
Viimeiset 15 metriä jäi edelleen projektiksi. Toinen väliankkuri asennettiin siis 55 metrin kohdalle, ja siihen asti reitti tunnetaan nimellä Nordic Flower 9a.
Jotenkin mun projektoima Andre Höyre 7c ei vaikuta enää jyrkältä
Valtsu lohduttautuu marjamehulla
Uutta voimaa haetaan taas Moffatin kirjasta
Ja taidekuvaosasto...
Luola
Kukkia
Kukista lensi jotain ihme untuvaa, jota olikin sitten kaikki paikat täynnä
Piikikäs kukka
Vaaleanpunainen skumppakin loppui ennen aikojaan
Hämis teki pesän telttaan
Pelto
Ilta-aurinko värjäsi luolan punaiseksi
Strömsundin pizzeria! Niin hyvä että piti pysähtyä paluumatkallakin. Arvatkaapa kumpi veti tällä kertaa starköliä?
