perjantai, 25. helmikuuta 2011

Vinter bulkning

Talvibulkkaus tarkoittaa sitä että syödään paljon, ja nimen omaan talvella. Ollaan reilusti läskejä, ja sitten keväällä taas laihdutetaan ylimääräiset pois. Kiipeilylehdissähän kerrotaan kevyenä olemisen eduista ja joo, jyrkillä sporttireiteillä se pitää ihan paikkansa, mutta uskaltaisin silti väittää että jopa sporttikiipeilijöiden ja boulderoitsijoiden kannattaisi tutustua talvibulkkauksen ihmeelliseen maailmaan. Seuraavaksi esitän nipun faktoja, jotka tukevat vahvasti talvibulkkausta. No, ei ne oikeesti mitään faktoja ole, enemmänkin mielipiteitä, mutta vahvoja sellaisia.

Ylimääräinen massa on kuin integroitu painovyö – Kyllä, monet maailmanluokan staratkin treenaa painovyön kanssa. Mutta helpompihan se ylimääräinen paino on omassa kehossa kuljettaa. Lisäksi tulee pidettyä huoli siitä että painovyö on aina mukana.

Nivelet pysyy paremmassa kunnossa – No täähän vähän taistelee Rock&Ice:n artikkeleita vastaan, mutta mä silti uskon, että keho voi paremmin kun sitä ei oo kuihdutettu äärimmilleen.

Pysyy terveenä – Laihoilla on huonompi vastutustuskyky. Terveenä pysyminen on kovan treenauksen peruspilari.

Syöminen on siistiä – No ei kait tätä tartte sen enempää selitellä.

Timmissä kunnossa pysyminen on henkisesti helpompaa - Ei tarvitse stressata koko vuotta painon kanssa.

Läskinä ei tuu kylmä –  Eristettä ympärillä

Snägärillä ei saa niin herkästi turpaan - Ja jos saa ittensä tarpeeksi isoksi, voi alkaa itse haastaa riitaa.

Läskinä on helpompi nukkua kylmässä  - Koska ei tuu kylmä, samoin pärjää pienemmällä makuupussilla, mikä voi olla jo ihan taloudellisestikin hyvä juttu. Makuualustankaan ei tarvitse olla kummoinen kun on sitä fylliä ympärillä.

Pitkillä reiteillä jaksaa paremmin – on vararavintoa.

Talvibulkkauksen kuuluisin nimi lienee John Dunne, joka on saanut paljon mainetta luomalla vaikutelman että läskinäkin voi vetää kovaa. Pitää kuitenkin muistaa että kaikki Dunnen kovat suoritukset on tehty ns. kesäkaudella, jolloin herra on ollut 20kg kevyempi.

Lopuksi voisi vielä sanoa, että jos harrastaa jääkiipeilyä tai alppihommia niin  niissähän talvibulkkauksesta ei oo muuta ku hyötyä.


John Dunne - Talvibulkkauksen pioneeri
(c) GetOutdoors


The Jose - Suomalaisen talvibulkkauksen edelläkävijä

sunnuntai, 20. helmikuuta 2011

Våt Dröm går mixed?

Tällä kertaa on vuorossa syvää pohdintaa mixtareittien eettisistä ulottuvuuksista... Tämä koskee varmasti enemmänkin tiukempia reittejä, mutta mikäli oon ymmärtänyt oikein, on varsin tavallista iskeä kamat seinään valmiiksi ja kiivetä reitti ikään kuin pink pointtina. Ainakin Blåbergetin mixtareiteille on ensinousut tehty näin ja ilmeisesti Rollossakin on sama meininki. Tällä en tarkoita sitä että ko tavassa olisi sen kummemmin mitään väärää, kunhan yritän sisäistää talvikiipeilyssä vallitsevia tapoja.

Itseä asia kiinnostaa sikäli, että oon jo pari vuotta miettinyt Våt Drömin A2 kiipeämistä hakuilla. Kesänousukin tietysti kiinnostaisi, mutta kesäisin se on usein märkänä. Pari talvista visiittiä paikan päällä on nyt varmistanut että reitti olisi kiivettävissä mixtana. Ongelmana on enemmänkin reitin varmistaminen. Paikallisten suhtautuminen asiaan on luonnollisesti "senku pulttaat" ja onhan siellä pari teknolinjaa on jo pultattukin. Kuitenkin mua vähän häiritsee pulttien iskeminen minkäänlaisen halkeaman viereen. Halkeama ei ole kuitenkaan sillä tavalla jatkuvaa, että siihen saisi piissejä mihin tahansa, varsinkaan yhdellä kädellä. Lisäksi seinän profiili (pientä negaa) tekee piissien laitosta vaikeaa, ja esim peckereiden asentamisesta lähes mahdotonta.

Mutta onko kyse loppujen lopuksi vaan siitä että mä en oo tarpeeksi vahva tai rohkea? Kyllähän Will Gadd varmaan sen kiipeäis kamat lennossa, vaikka olis kuinka halkeamat jäässä. Rannais tiukemmat kohdat ja pistäis kamaa kun sitten kun saa. Se että seinä on pitkä ja loivaa negaa, ainakin periaatteessa mahdollistaisi suht turvalliset isot lennot.

Niin, sitten taas palataan todellisuuteen. Sillä mitä Will Gadd pystyisi tekemään ei ole ihan hirveästi tekemistä käytännön kanssa. Jos mietitään kesäkiipeilyä ja katsotaan mihin Alex Honnold pystyy, ei varmaan olisi tarvetta pultata yhtään mitään. Mistä taas päästään kysymykseen onko tarvetta pultata yhtään mitään?

No tietysti on, eihän Släbi ry:llä olisi muuten kiivettävää. Mutta palataanpas takaisin Blåbergetille. Pink pointtaus olisi tässäkin tapauksessa tietysti mahdollista. Tosin lähes kaikki piissit tulisi ikävästi hakkupaikkojen eteen. Jos hakkupaikan päällä on peckeri, saako siitä huukata? Vaikeita hommia...

Se mikä mua oikeastaan eniten kiinnostaa on että mitenköhän asia hoidettaisiin muualla maailmassa. Englannissa reitti olis tietysti kiivetty kamat lennosta ja tehty ensinousu ground-up tyylillä. Ruotsissa reitti olis paitsi pultattu, myös chipattu. Mites Suomessa? Chamonixissä? Rjukanissa?

Mulla on vähän sellanen mielikuva että jos teknolinja on vapautettu kesällä, niin sitä ei niin herkästi pultata. Talvella kiivetyt linjat taas muutetaan herkemmin sporttilinjoiksi? Riippuu tietysti tekijästä ja paikasta. Ja poikkeuksiakin löytyy molempiin suuntiin.

Kysehän on siitä että miten paljon ja miten hyvää kamaa saa, onko piissit mahdollisia laitaa lennosta (haat on usein negalla vähän vaikeita...) jne, mutta olisi joka tapauksessa kiva kuulla että miten muualla on vastaavat tilanteet hoidettu.


Våt Dröm A2

perjantai, 11. helmikuuta 2011

Handen

Tällä hetkellä mun pitäis tehdä jotain ihan muuta ku kirjottaa blogiin. Mun pitäis just nyt harrastaa vuxenklättringiä paikassa, jonne lumiolosuhteet huomioon ottaen ei oikeastaan kenenkään pitäis mennä. Ja tästä näkökulmasta se taas voi olla ihan hyväkin että istun kotona.

Eli handen funkar inte. Se mikä tässä on oikeesti huonoa on se, että mä en tiedä että oonko mä menossa sinne seuraavanakaan viikonloppuna, tai sitä seuraavana (no silloin onkin lappicup) tai ylipäätään enää tällä kaudella.

Samoin tulevan kesän kiipeilyt on alkanu huolettaa. Niemiselin kausi alkais kuukauden päästä ja ottaen huomioon että käsi on ollu jo kolme kuukautta kipeä, niin se ei oo mitenkään sanottua että se tässä parissa viikossa paranis.

Pari urheilulääkäriäkin on sitä ihmetellyt ja seuraavaksi olis vuorossa magneettikuvaus. Sen verran on kuitenkin selvitetty että vika ei ole ojentajassa vaan enemmänkin selän/olkapään seudulla. Ruotsalaiset noitatohtorit on muutenkin osannut kertoa yhtä sun toista:

”Joo-o...sulla on vähän lihastasapaino vituillaan”

”Oliko se vasen käsi mikä oli kipeä, no ei tää oikeakaan ihan terve ole”

”Onko sun vasen ojentaja ollu aina  kolme kertaa isompi kuin oikea???”

”Tää on kyllä tosi mielenkiintoista!! Siis paska homma tietysti sulle mut meille tää on hyvä juttu!”


Ojentajat balanssissa

tiistai, 1. helmikuuta 2011

Blåberget på vinter

Blåbergetille ei talvisin aurata tietä, joten siellä urostelut on käytännössä hoidettu ennen ensimmäisiä kunnon lumisateita. Eli ennen ku sinne on ehtiny tulla jäätä. Muutaman valokuvan perusteella oon ymmärtänyt että varsinkin Lilla Väggenillä olisi jäätä ja mixtaa tarjolla.

Ainoa ongelma olikin 4,5 km lähestyminen, jota varten hommasin Ruotsin armeijan laatusukset. Ja niiden käytettävyydestä vois sen verran sanoa, että jos hurrit joskus hyökkää Suomeen, ni ne ei oo talvella hyökkäämässä.

Itse asiassa Kallen armeijasukset oli mallia "White Flash", joiden nimi tulee siitä että niillä on niin ketterä liikkua lumisessa metsässä. Mä en tiedä että onko Kalle sit vaan liian läski vai mikä siinä kusi, mutta eihän raukka pystyny tulee ees mun tekemää latua pitkin ku se uppos niiden salamasuksiensa kanssa.

No joo, alkumatkaan (3,5 km) isolta tieltä Blåbergetin parkkikselle meni 45 minuuttia. Ei paha, mut se olikin hyvää tietä. Sen jälkeen Lilla Väggenille (1 km) lumihangessa toiset 45 minuuttia.

Eli olihan siinä hiihtämistä, mutta oli siellä sitä jäätäkin. Kuvat kertonee enemmän.


Kaylandin X2 ei meinaa sopia yhteen sotasuksien kanssa


 Urpot hiihtämässä


Anukin tuli mukaan. Jotta jääkiipeily olisi miellyttävää, otti rouva mukaan makuualustan, kahvia ja suklaata. Ja ikään kuin pelatakseen varman päälle, jätettiin hakut, raudat ja jääkengät kotiin.


Äärihiihtoa


Stora väggen huurteessa


Lilla väggenkin oli valkoisena


Niin ja oli siellä sitä jäätäkin


Puikko vähän lähempää


Meitsin teknolinjakin oli aika päheessä mixtakunnossa


Alun ja lopun vaikeimmat osuudet oli jään peitossa, ja keskellä näkyvä halkeama oli muistaakseni ainakin teknotessa helpoin kohta


Kalle puikon kyljessä. Rehellisyyden nimissä pitää mainita, että Kalle viihtyi puikossa tasan sen aikaa että saatiin kuva.


Meikällä eka kerta jäällä parin viikon tauon jälkeen. Lukottaminen sattuu edelleen, mutta ainakin yläköydessä helppo jää tuntuu kulkevan.


Puikko vähän lähempää. "Käsi kipeä" oli enemmän kuin tervetullut tekosyy.


Puikon kyljessä, yläosakin näyttää olevan ihan taakia kamaa.


Kalle vasemmanpuoleisella putouksella


Puussa lämmittelyä