Taas käytiin pyörähtämässä rci-kokeessa. Täällä kertaa kokeeseen osallistui uusina tulokkaina Sami ja Antti, sekä tietysti viime vuoden hylsysankarit. ( = kaikki edellisvuonna kokeeseen osallistuneet)
Asiakasvienti meni läpi, ja tulipa vielä lähes täydet pisteet. RCI-hommeli alkaa siis olla paketissa. Vielä pitää osallistua kahdelle KTO-kurssille ja sitten on kaikki näytetyötkin tehty. Niissä tosin riittää kun tulee paikanpäälle, joten varsinainen ryssiminen ei ole oikein enää mahdollista. Vähän tekis mieli vielä kitistä kokeesta, mutta kun Niemiselissä on sen verran hyvät kelit ni en taida jaksaa.
Olhavalla ei tartte olla koeviikonloppuna yksin
Antti kiipeilyrastilla
Kelso pukinpelastusrastilla
Fat-O soolorastilla
Kelsolla on köysihässäkät näpeissä
Gynther lastenhoitorastilla
Pikku-Sami on vähän varuillaan. Olisin mäkin jos Gynther on kosketusetäisyydellä.
Lauri ja asiakasvientirasti
Ennikin piti asiakkaat elossa
Läpi meni! Gynther ei voisi olla onnellisempi.
Illalla vielä ohjelmassa vielä kevyttä kemiallista venyttelyä
Prinssikin saapui arkiasussaan
Varsinainen systeemistä irroittautuminen ei onnistunut omin voimin, yön pimeydestä löytyi kuitenkin apuvoimia!
Kun kiipeilyblogissa aletaan kirjoittelemaan kavereiden syntymäpäiväjuhlista, ei tarvitse enää arvuutella onko kiipeilyrintamalla hiljaista.
Tästä huolimatta, tai juuri tämän takia kerronkin pienen tarinan, joka alkoi siitä kun posti toi keväällä mustan kirjekuoren. Kirjekuoren sisällä oli lappu, josta löytyi nettiosoite cod30.se ja salasana sivuille. Sivut olivat suhteellisen häröt, mutta sen verran sain ruotsia tulkattua että ilmeisesti bileet tulossa. Siistiä.
Vähitellen Facebookkiin alkoi ilmestyä teasereita, laitataan tähän väliin yksi:
Ilmeisesti tiedossa jotain muutakin kuin folkölin lipittämistä, helmi homma. Kesän mittaan jännitys kasvoi.
Kun viimein päästiin paikan päälle ei ollut vaikea arvata mihin Dag oli käyttänyt kesälomansa. Parempi varmaan kun ei edes yritä selittää, kuvat kertonee enemmän.
Juhlakansa ihmettelemässä Dagin viritelmiä
"360" härveli
Meikäkin otti parit kiepit
Siisti vekotin, kuvaa suurentamalla näkee miten laskettelumonot on kiinni vanerilevyssä
Linus trapetsirastilla
Anu piirakkarastilla
Ladon sisälläkin meni esterata
Speedomies yrittää saada pikasolkia kiinni. Laatuvaljaat tunnistaa hyvin siitä että niissä on neonvärit ja selässä lukee "Extreme"
Ei menny ihan nappiin se solkien kiinnitys...
No tässä liukuradassa ei olekaan valjaita ollenkaan, vaan istutaan tukevasti levyn päällä.
Urban keksi että hommasta tulee huomattavasti jännempää jos roikkuu pelkästään käsien varassa...
Lopussa pitää osata päästää irti oikeassa kohdassa että osuu verkkoon.
(c) Henke Johansson
Myös Dag pitää arpajaisista. Palkinnot tosin vähän eri luokkaa kun Haukkarissa
Ruotsalaista miesrakkautta
Nää veijarit ei tahtonut lopettaa poseeraamista millään
Sitten vaihdettiin paikkaa. Rälläkällä saa näppärästi avoauton ja parilla kuormaliinalla hieman leveämmän takapenkin. Arvatkaas mitä hinataan perässä?
Dream team
Auton kone vaan ei tahtonut jaksaa
Dag osaa onneksi huoltaa myös autoja
Potkukelkan kyydissä kannattaa muuten olla erikoisvalmisteiset kengät, edelliskerralla jalakset oli sulanu tennareiden läpi
Avoauton vakiovarusteisiin kuuluu moottorisaha
Jaahas... teaserista tuttu vekotin. On näköjään pultattu oikein tuolikin kiinni. Kiva.
Jännitys tiivistyy...
"Ei se satu. Se on pehmee tuoli ja vesihän nyt on aina pehmeää..."
WHAATAAMMM!!!
Hetkeä myöhemmin Umeån oma Gay-ikoni päättää viuhahtaa astetta näyttävämmin
"Onkohan tää kivempaa jos tässä istuu väärinpäin"
No onhan se!
Jocke ja luonnonmukainen kasvohoito
Illan isäntä
Jaahas, mikäs härveli tämä sitten on?
Hyvän katapultin tunnistaa siitä että siinä on 2000kg vastapaino
Jepjep... Pari päivää aikaisemmin kun Dag testasi vekotinta, jotkut onnettomat menivät järven selälle katselemaan. Onneksi palava tynnyri lensi nätissä kaaressa yli.
Taas vaihdetaan paikaa, seuraavaksi vuorossa illallinen! Mulle oli kieltämättä aikamoinen yllätys ettei autossa ollut lainkaan jarruja.
Norjan reissun viimeisenä kohteena oli Hell. Nopean visiitin perusteella paikka on muutakin kuin norjalaisten kirkonpolttajien kulttikaupunki.
"Welcome to Norway's Frankenjura" sanoi Micke. Ja tosiaan, lyhyitä ja ytimekkäitä reittejä. Paljon otteita. Jyrkkää. Ja Frankenjurasta poiketen kallio on täynnä hyvännäköisiä liimapultteja. Jopa Flatangerin jälkeen oli vaikea olla innostumatta.
Suurin ongelma kiipeämisen suhteen olikin se ettei käsissä ollut enää jerkkua. No, meikä tikkaili naama virneessä Hellin laadukasta 6b-osastoa. Hienoja reittejä, mutta mikä siisteintä, kalliolta löytyy yli 70 reittä, joista suurin osa on 7b-8b osastoa. Toisin sanoen, tekeminen ei täältäkään ihan heti lopu kesken.
Hell lieneekin yksi suuri syy miksei moni kiipeile Flatangerissa. Paikka on lähempänä Trondheimiä ja tarjoaa maailmanluokan kiipeilyä tiheällä pulttivälillä. Itse asissa moni on sanonut että Flatangerissa kiipeily on pelottavaa. Meikähän on sen verran teräshermo etten moista huomannut, mutta kieltämättä Flatangerissa kiipeily tuntuu siltä kuin kiipeäisi isommallakin seinällä. Loputon kivimeri jatkuu joka suuntaan ja kaukana näkyvät maisemat luovat illuusion korkeudesta. Mä kyllä laskisin sen ennemminkin plussaksi.
No joo, takas Helliin. Niin, siisti mesta, ja varmasti tulee lähdettyä sinnekin heti kun on mahdollista. Lähestyminen huimat 5 minuuttia, juomakelpoista vettä saa parkkikselta ja lähistöltä löytyy hemmetin hyvä bivipaikka joen varrelta! Lisäksi rahahemmoille on tarjolla hieno leirintäalue.
Tulee mieleen eräskin autonkatsastaja joka saattais viihtyä tuolla...
Tällä kertaa bivitettiin parkkiksella
Hell
Norjan oma Frankenjura
Kallio on täynnä pientä koloa
Muutama isompikin reikä löytyy
Mr. 2nd go tolpan nokassa
Katos vaan, tuttuja! Nää oli ne jampat jotka ei oikein viihtyny Flatangerissa. Micke otti tilanteesta ilon irti ja imitoi kanaa sen mitä kiipeilyltä ehti.
