Lotteri Färdig!

Nonni, arpajaiset on pidetty ja voittajat selvitetty!

Tässä muutama kuva finaalista:

Speedomies värkkää arvontalipukkeita


Arvontakippona toimi tietysti verkkisten kanssa viihtyvä päähine


Paisti onnettarena. Huomatkaa, ei fuskaa!

Niin elikkäs niitä nimiä sitten... ensimmäiseksi arvottiin viisi paria sukkia. Ja ensimmäinen pari menee....




Artturille!!


seuraava pari....



Hampukselle!


sitten...



Jukalle!! (sille jonka kanssa juteltiin silent partnerista)


seuraavaksi...


Juhalle (Aksufani)


ja viimeisenä....


Bone!!!!



Ja sitten päästäänkin illan varsinaiseen arvontaan. Verkkoaiheinen, äärimmäisen eroottinen, suorastaan seksiä tihkuva asukokonaisuus meneeeeeee..............





...
.
.


.
..

menee....



.
.
..
.


.

eeee......








TUULA POLVELLE!!!!!


Onnea!! Täytyy kyllä sanoa että on mahtavaa että myös kauniimman sukupuolen edustajat lukevat blogia, mä oon vähän pelännyt että täällä viihtyisi vaan karvasia äijiä. Asuste sopii muuten erinomaisesti myös naisille!

Joo-o eipä muuta ku vielä kerran onnea voittajille. Laittakaapas kaikki mulle teidän yhteystiedot ja kokotoiveet (kengän koko) ni saadaan paketit liikenteeseen. (käytännössä menee siihen että tuun suomeen eli toukokuun loppuun) Verkkikset kannattaa käydä sovittamassa vaikka Retkiaitassa ni saadaan oikea koko.

korosuo (å) gmail.com


ps. oho valtteri ei saanu mitään, jopas sattu

Lotteri

Uskomatonta mutta totta, Haukkarissa on julkaistu tasan sata blogikirjoitusta. Kuten sanottu, ei se laatu vaan määrä. Itse asiassa sehän ei mikään ihme ole että meikä jaksaa kirjottaa skeidaa, mutta se että porukka jaksaa seurata kirjoituksia on vähän hämmentävää.

Joka tapauksessa tätähän pitää nyt jotenkin juhlia, ja koskapa Speedomies on arpajaisten suuri ystävä (minkäköhän takia oon aina kisoissa mukana...) ni pidetäänpäs pienet Haukkari-arpajaiset! Ja mikäs olisikaan parempi arpajaispalkinto kuin VERKKIKSET!!

Kyllä! Joku onnekas saa erottisen alusasun ja lohdutuspalkinnoiksi tulee vielä muutama pari sukkia. Palkinnot sponssaa FinnSvala, kiitos sinne.

Ne jotka tuntee Speedomiehen tuntee myös verkkikset. (Ja tietää myös senkin että meikä on ollut kuumana näihin jo kauan ennen ku ko firman logo tuli sivuille.) Mutta niille joille kyseinen asukokonaisuus on tuntematon niin hehkutetaas vähän.

Eli kyseessä on polypropyleenistä valmistettu alusalus, joka toimii aika hemmetin hyvin. Viralliselta nimeltä Strestch Mesh verkkoalusasu on siis kerrasto, joka tulee ihoa vasten. Kun verkkisten päälle laittaa seuraavan kerraston, jää ihon ja välikerraston väliin ilmataskuja, jotka tietysti lämmittää ja siirtää kosteuden tehokkaasti iholta vaikka hikoilisikin. Mä käytän noita ympäri vuoden, toimii hyvin kesälläkin koska noi oikeesti hengittää. Itse asiassa mulla on tosi usein pidemmillä reiteillä verkkikset ja t-paita/shortsit, mutta sitten jos alkaa tuulemaan/satamaan ni isken kevyen tuulitakin päälle jolloin se verkkosysteemi alkaa tosissaan lämmittää.

Eihän noista voi olla pitämättä, sitä paitsi verkkikset jalassa voit mm.

Kiivetä El Capin (kesäkuussa)


Kiivetä Blåmannenin (helmikuussa)


Kruisailla DWS-kisojen karsintareitin


Voittaa Caven mestaruuden

Itse asiassa verkkisten ainoa huono puoli on hinta, eli ne on aika arvokkaat pelit. Toisaalta mulla on ollu verkkikset neljä vuotta aktiivisessa käytössä ja vieläkin on hyvässä kunnossa, eli hinta-laatusuhde noissa on kohillaan. Toisaalta, kun nyt on arpajaiset ni eipä siitä hinnastakaan tartte välittää. Aikasemmin mä väitin ettei noita voi saada käytössä haisemaan, nehän vähän niinku tuulettuu issekseen. Blåmannen tosin todisti että kyllä ne voi saada pesukuntoon viikossakin.

Palkinnot arvotaan blogia kommentoineiden kesken. Jatkossa voi muuten kommentoida ns anonyymisti eli et tartte mitään Gmail-tiliä tai muutakaan. Tietty se olis ihan kiva jos viestin perään laittais oman nimen, että tietää keneltä viesti on tullut. Tai jos se on liian jännittävää ni sitten joku nimimerkki. Kuitenkin jotain ni on helpompi vastata jos useampi kommentoi nimettömänä.

Träning

Ajattelin kirjottaa vähän treenauksesta kun sitä on niin paljon tullut kyselyitä. Tai no, ei siitä nyt oikeastaan kukaan oo kyselly, mutta monia varmasti kiinnostaa. Tai väliäkö sillä vaikkei kiinnostaisikaan, mähän kirjotan treenauksesta jos siltä tuntuu.

Treenauksessa on pari tärkeää perusjuttua, jotka tuntuu välillä unohtuvan hienojen treeniohjelmien alle.


1 - Ainoastaan tehty treeni vaikuttaa.

Paperilla olevan hienot suunnitelmat ja caven patjoilla istuminen ym paskan jauhaminen ei kehitä kiipeilyä pätkääkään. Useinhan se menee niin että cavella tai kalliolla menee koko ilta, mutta varsinainen kiipeily on aika olematonta treenin kannalta. Tää on vähän sama kun kamerahommissa on sanonta että paras kamera on se mikä on mukana. Mä en malta olla laittamatta muutamaan hienoa kuvaa, mitkä on otettu huonoilla kameroilla, mutta olis jääny ottamatta jollei kevyttä halpispokkaria olis ollu messissä.

Tää kuva on otettu Panasonicin halvalla digipokkarilla, sama kamera muuten joka tälläkin hetkellä keräilee voimia lumen alla...


Tää taas on otettu ihan kertakäyttöpokkarilla, molemmat kuvat on Speedomiehen hovikuvaajan, Adrian Pollardin käsialaa


Tässä itse kamera, huomaa Eetun Bigwall-teippaukset

Eli väännetääs vielä rautalangasta. Sillä ei oo lähellekään niin paljoa merkitystä miten kiipeää (tai muuten treenaa), verrattuna siihen treenaako ollenkaan. Loppupeleissä se on aika sama millä tavalla sitä rääkkää kehoa, kunhan sitä rääkätään. Myönnetään että joku tennis ei välttämättä oo sitä parasta treeniä kiipeilyä ajatellen, mutta aika paljon parempaa treeniä ku sohvalla istuminen tai cavella hengailu. (kyllä, sielläkin suurin osa ajankäytöstä menee johonkin sosiaaliseen skeidaan) Lisäksi treenin mielekkyydellä on aika hemmetin suuri merkitys, eihän niitä tylsiä treenejä jaksa kukaan tehdä.


2 - Se paranee mitä treenataan

Toisin sanoen, jos treenataan paljon campuslaudalla, tullaan hyväksi campustelijaksi. Jos boulderoidaan sisällä, tullaan hyväksi sisäboulderoijaksi. Jos pelataan tennistä tullaan hyväksi tenniksessä. Jos treenataan yhden käden leukoja, tullaan hyväksi siinä. Eli kiipeilyn oheisharjoitteet auttavat tulemaan hyviksi oheisharjoittessa. Myöskään vaikeiden reittien pitkäaikainen projektointi ei ole kovin hyvää treeniä, silloin sitä opitaan kiipeämään jotain tiettyä reittiä. Kiipeilyn kokonaistaso yleensä vaan laskee jos projektoi pitkään.

Toisaalta tässähän on myöskin kääntöpuoli, se missä ollaan huonoja, saadaan suht helposti kuntoon treenaamalla. Koska yleensä ihmiset eivät halua treenata sitä aluetta missä ovat huonoja, ei sitä treeniäkään tule. Mutta sitten kun tulee, ja kun treenataan tosissaan, alkaa niitä tuloksiakin näkyä. Omalla kohdalla tähän näkyy parhaiten jääkiipeilyssä, vaikka sitä on vuosia harrastanut, jää treenimäärä naurettavan pieneksi verrattuna vapaakiipeilyyn. Viime talvena tuli muutama päivä käytettyä jääkiipeilyn treenaukseen, eikä siihen että vaan paiskoo menemään. Kuinkahan kovaa sitä vetäisi hakuilla jos käyttäisi saman ajan jääkiipeilyn treenaamiseen kun vaikkapa sisäboulderointiin?


3 - Suurin osa kiipeilijöiden ongelmista on pään sisällä.
(paitsi kynisten)

Tällä en tarkoita ainoastaan pelkäämistä, vaan kaikkea mikä vaikuttaa kiipeilyyn . Väärä tekniikka, väärä taktiikka, liian kovaa puristaminen, reitin lukeminen… Useimmiten homma menee näin: pelottaa kun ollaan epävarmoja onnistumisesta. Joten puristetaan liikaa ja kiivetään ns. ”varman päälle” ettei pudota. Mikä johtaa siihen että pumppu iskee aivan liian aikaisin mikä pelottaa entisestään kun tiedetään että kohta pudotaan. Aika harva kiipeilijä tajuaa siinä vaiheessa iskeä kaasun pohjaan ja kiivetä niin kevyesti ja nopeasti kuin mahdollista. Ei, silloinhan aletaan ravistelemaan niitä käsiä ja hidastelemaan. Tosin jos alkumatka on jo kiivetty päin persettä niin se voi olla aika sama mitä siinä lopussa yrittää.

On jotenkin surullista huomata että monet jämähtävät kiipeilyssä tiettyyn tasoon, ainoastaan sen takia etteivät halua treenata sitä mikä on ongelmana. Treenataan vain sitä mikä on kivaa ja missä ollaan jo valmiiksi hyviä ja unohdetaan ongelmakohdat. Useimmiten ongelma on pään sisällä, ja vaikkei pääkopan treenaaminen ole ihan yhtä helppoa kun leukojen veto, voi sitä treenata lähes samoilla periaatteilla. Kun on tarpeeksi toistoja alla niin monet pelottavat asiat muuttuvat arkipäiväisiksi. Hyvänä esimerkkinä vaikka yläköysittelijät. Jos otetaan kadulta kymmenen jamppaa kokeilemaan kiipeilyä yläköydessä, yli puolet kokevat sen aika jännittäväksi. Kuinka moni vuosia kiipeilyä harrastanut pelkää yläköydessä? Aika harva. Kuinka moni vuosia kiipeilyä harrastanut pelkää kun pultti on jalkojen alla? Aika moni. Samalla periaatteella kun yläköysittelystä on tullut arkipäivää, voidaan liidaamisesta tehdä arkipäivää. Tai trädikiipeilystä, jääkiipeilystä, tai vaikkapa teknosta.

Kaikkia kiipeilijöitä varmasti pelottaa joskus, mutta silloin kun pelko alkaa vaikuttaa ns. turvalliseen kiipeilyyn, kannattaa asialle tehdä jotain. Ei pidä käsittää väärin, pelko ja itsesuojeluvaisto on hyviä juttuja, nehän pitää kiipeilijän elossa. Mulla on jääny monta kovaa juttua tekemättä sen takia ettei oo pokkaa mennä, ja se on hyvä, oonhan mä elossa. Ja aina sitä voi yrittää joskus myöhemmin uudestaan. Kuten Aksu laulaa: ”Hei beibi, vielä tulee toka kerta!”

Niin elikkä mites sitä sitten pitäis treenata? Mun mielestä treenit pitäis olla sen verran mielekkäitä että ne tulis tehtyä, ja niin kovia että seuraavana aamuna sattuu ku nousee sängystä. Kiipeilyyn parasta treeniä on kiipeily, mutta jos tekee oheisharjoitteita, kannattaa treenata sitä missä on huono.

Lisäksi kannattaa treenata yhden käden leukoja. Ei sen takia että sillä olis mitään tekemistä kiipeilyn kanssa, vaan koska se on yksinkertaisesti viileetä.

UKHKs Håkmarkträff och Rösås

Lauantaina Umeån kiipeilyseura järjesti kiipeilytapaamisen Håkmarkissa. Boulderointia, makkaraa ja limpparia. Folköliä ei ollut, eikä varmaan oo enää tulossakaan mun viime kertaisen avautumisen jälkeen.

Tarkoitus oli ottaa hienoja kiipeilykuviakin, mutta joku Ernesti tönäisi mun salamaständin kumoon jonka seurauksena sateenvarjo meni tietysti hajalle. "Se oli tuuli..." yritti joku änkyttää. Niin varmaan, toisaalta pakkoko sitä nyt oli tunkea pädin viereen jossa 15 ruottalaista yrittää taistella kiipeilyvuorostaan.

Eli ei sateenvarjokuvia tällä kertaa. No tulipahan kiivettyä ku ei ollu enää intoa kuvata. Ja sainpa ekan 7B:n tälle kaudelle!

Sunnuntaina lähdettiin Fredrikin kanssa Rösåkselle. Fredrik oli putsannut uuden linjan hänkkisektorille ja mulla oli edelleenkin se ylipitkä sporttireitti projektina. Oli kiva huomata että lumen sulamisen jäljiltä reittiin oli tullut viisi metriä lisää kiivettävää! Surruttelin taas yhden akun tyhjäksi, mutta edelleenkin puuttuu joku 15 pulttia. Lisäksi putsaamiseen menee vielä ainakin pari päivää.

Hänkkisektorilla reitit on lyhyitä, noin 20-25m. Sporttireitille sekin on tietty ihan ok mitta. Fredrik pulttasi reittinsä, teki ensinousun ja mä kiipesin perään toiston. Reitin nimeksi tuli Sista Skriket ja vaikeutta 7a+. Hänkkisektorilla on aika hyvin potentiaalia uusille reiteille, joskin Fredrikin reitti on siitä helpoimmasta päästä.

Ruotsalainen kiipeilytapaaminen


Meikä linnoittautu grillin viereen


The Real Lunacy 7b


Svedu vetää suu mytryssä


Tässä vielä pari kuvaa Håkmarkista viime kesältä


Giron 7b


Greven 7b+


Ruotsalaisesta spottauksesta huolimatta meikä oli liekeissä ja kiipesin Gironin ja Grevenin samana iltana


Rösåksen hänkkisektori


Topissa roikkuvasta köydestä saa vähän kuvaa jyrkkyydestä


Sista Skriketin pulttausta


Frekrik liekeissä ensinousun jälkeen


Taidekuva

Isklättringsäsong över

Jääkausi taitaa olla viimeinkin ohi. Lunta on hemmetisti joka paikassa, mutta kadut ja kalliot kuivina. No, Niemisel nyt valuttaa ainakin seuraavan kuukauden, mutta muuten paikat alkaa olla pelikunnossa.

Jostain järjettömästä syystä mulla iski hirveä jääkiipeilyvimma päälle juuri kun kausi loppui. Uudet hakut lähti ostoslistalle (kyllä, paremmilla hakuilla olis Pelarenit sun muut puikot juostu ylös) ja lisäksi tuli hirveä hinku tehdä erilaisia treeniohjelmia kesälle, että olis sitten syksyllä iskussa hakkujen kanssa. Ja kyllä, kaikki jääkiipeilyvideot on kahlattu läpi.

Outoa, mutta liittyy varmaan siihen että kivahan sitä nyt on jääkiipeilyä fiilistellä kun tietää ettei oikeasti tartte lähteä pelkäämään. Saapa nähdä kun syksy koittaa ja kelit kylmenee niin todennäköiseseti sitä ollaan taas Espanjan lentoja etsimässä.

Muutenkin hauska huomata ettei uusien treeniohjelmien toteuttaminen vanhoilla hakuilla kiinnosta pätkääkään. Vetelin äsken pari leukaa hakuilla ja perseestähän se on jos nyt totta puhutaan. Siistiä suunnitella et miten tulis vahvaksi mutta se varsinainen duuni ei oo ihan yhtä siistiä.

No, auringonpaiste houkutteli onneksi ulos ja päätettiin käydä Vallbergetillä. Ihan hyvä reissu, aurinkoa paistoi siihen malliin että varmistamaankin pystyi ilman paitaa. Lisäksi haukkari tuntuu olevan iskussa, tai ainakin revin Vallbergetin vaikeimman reitin kruksiotteen irti. Voi tietty johtua siitäkin että meikälle jäi massakausi vähän päälle...

Vallberget


Saralla eka kerta ulkona (ilman hakkuja)


Vallen 7a+ (tai oli ennenku innostuin chippailemaan)


Nykyään meidän perheessä työstetään samoja reittejä. Mä en oikein tiedä että tarkottaako se sitä että Anu on iskussa vai että mä en. Todennäköisesti molempia.


Isoimmat lihakset näyttäis olevan kaulassa?! No, oonhan mä puhunu paskaa ihan kiitettävästi


Taidekuva katosta, Bostadenin kämpät ei oo varsinaisesti ihan vesitiiviitä...

Påsken på Korouoma

Pääsiäinen Bohusläänissä oli suunnitelmissa, ja itse asiassa laukutkin jo pakattu, mutta lähtöä edeltävänä iltana vilkaistiin vielä säät. Vesisadetta lähes joka päivä. Damn. Vesi ja halkeamat on vähän niinkuin huono yhdistelmä joten päätettiin miettiä muita vaihtoehtoja.

Korouomaan oli menossa tuttuja ja jos pitää vesisateessa kiipeillä, nakuttelen aika paljon mielummin pehmeää jäätä goretakki päällä kuin yritän sovittaa jammihanskoja märkiin halkeamiin.

Lisäksi Lapista löytyi toinenkin houkutin. Tutut nimittäin yöpyivät Sampsan äidin luona, eli Arctic Fantasy-keskiaikaisravintolan tiloissa. Muutama vuosi takaperin Sampsa pelasti meidät Korouomasta kun oltiin siellä Anun kanssa joulua viettämässä. Pakkasessa kärvistely ja pastat vaihtuivat elämää suurempaan jouluillalliseen ja saunaan.

Niinpä ajateltiin että vaikka jääkiipeily olisikin hanurista, niin ainakin illanviettoympyrät olisi enemmän kuin kohdallaan.

Eetu, Sampsa, Juha ja Erik tulivat mestoille vasta perjantaina ja kun meillä oli torstaikin vapaa niin ajateltiin lähteä saman tien matkaan. Tapsa lähti näyttämään paikkoja, ja saatiinpahan skipattua yksi telttayökin kun päästiin Rovaniemelle bivittämään.

Torstaina lähdettiin puskemaan Siniselle putoukselle. Ihan järjetön matka, tai sitten sitä on vaan tottunut ruotsalaisiin lähestymisiin. Putous oli kyllä hieno, mutta jotenkin kuvittelin että pääsen ottamaan revanssia Stora Sjöfalletin Pelarenin kanssa. Valitettavasti pehmeä jää johon sai hyviä ruuveja tuntui vähän turhankin kesyltä. Eipä silti, meikähän saa hoidettua itsensä kuseen hyvälläkin jäällä.

Illalla oli bileet Koron parkkiksella. Hyvää punkkua ja kunnon mättöä. Yöksi sain vielä Tapsalta talvimakuupussin lainaan. Olipahan kerrankin lämmin nukkua, lämpötilat kun oli siinä nollan tuntumassa.

Seuraavana päivänä etelän herrat saapuivat paikan päälle, lentokoneella!? Hemmetin työssäkävijät, ja mä kun luulin että meidän 7h automatka olisi ollut jotain kadehtimisen arvoista.

Illaksi ajettiin Arctic Fantasyn tiloihin. Alkupalaksi oli grillimurkinaa ja sen päälle sauna ja lämminvesipalju. Oli aika nannaa.

Seuraavina päivinä sitä vaan laski tunteja koska pääsee takaisin kylpemään. Pitäis varmaan ens kerralla vaan suosiolla varata muutaman päivän pääsiäispaketti jostain kylpylästä.

Vanttauskosken St1:ltä löytyy Aki Rautavan valokuvanäyttely, hienoja fotoja ja hyviä munkkirinkeleitä (rinkulan muotoiset paistetaan paikanpäällä)


Pääsiäisenä ei tarvitse olla Korolla yksin


Sininen putous eli sudenhammas


Ruskea virta, Tapsa paukuttelee menemään


Bulkkaushommissa


Hehe, meikäpä laittoi karkkirasiaan chilejä


Tapsa nappasi pimeässä yhden ja ehti hetken ihmetellä että kylläpä karkki rouskuu oudosti...


Illalla Tapsan Baarissa!! Musiikkia löytyy vuoden-94 dancekimarasta Panteraan


Lämpöä, punkkua ja sipsejä! Anullekin kelpaa


Lapin aurinko


Juha Ruskealla virralla (c) Adrian Pollard


Eetu vähän alempana (c) Erik Goussev


Jokailtaista kamahomoilua (c) Erik Goussev


Hakkujen käppyrätesti


Sampsa pilkkoo puita paljuun


Keskiaikaisravintola valaistaan kynttilöillä


Hovimestarina toimi Walesin prinssi. "Saisinko tilauksenne sir?"


Keskiajalla myös kotieläimet osallistuivat karkoloihin


Reissun ehdoton kohokohta, Palju