torstai, 28. toukokuuta 2009

Kustavi

Helatorstaina R/X-klubilaiset päättivät lähteä Kustaviin testailemaan kesän jammikuntoa. Speedomiehellä tähtäimessä oli ehkäpä suomen vaikein offari "Kirnu". Reitti ei ole kovinkaan kummoisen näköinen, mutta hänkki offari sylkee nätisti ulos heti kun halkeama levenee sen verran ettei nyrkkijammi enää pidä.

Ekat itkupotkuraivarit kerkesin jo ottaa ennen kuin Walesin prinssi näytti oikean tekniikan ja luikerteli reitin nätisti ylös. "Kyllä siinä töitä joutuu tekemään mut en mä tiedä miten paljon sillä on kiipeilyn kanssa tekemistä..."


No pakkohan sitä oli perässä mennä. Oli kyllä aikamoinen vääntö, ensin taisteltiin oksennusta vastaan ja sitten ihan vaan yritettiin pysyä tajuissa. Siinä vaiheessa kun päästiin halkeamaan kokonaan sisään oltiin jo aika hämärän rajamailla. Onneksi oli huoltojoukot mukana! Pienen tankkaamisen jälkeen jaksoi taas luikerrella eteenpäin. Topissa oltiin aika hiljaista poikaa. Ehkä raskain kiipeilysuoritus mitä on ikinä tullut tehtyä.


Sunnuntaina kiivettiin vielä Ollin kanssa Seireeni, joka tuntui aika kävelylta Kirnuun verrattuna. Anukin oli sunnuntaina iskussa ja kiipesi Hopiavuorelta Säkkipillin.


Walesin prinssi esittelee kevään trendivärejä


Tyköistuvat spandexit paitsi näyttävät hyvältä, sallivat myös korkeita jalannostoja


Prinssillä on-sight-kisa käynnissä


Kirnu


Kunnon offari!


Ei kiipeily näytä maistuvan, vaikka kutosen camu on mukavasti yläpuolella


Kunnon offarikiipeilijän tuntee siitä että kädet hakeutuvat krimppeihin jatkuvasti


Offari vaihtuu chimneyksi, mutta silti hikeä puskee


Aika pieneen koloon sitä mahtuu


Liika vaatetus tosin ahdistaa speedomiestä


Vähän kalpean oloinen kaveri


Pitäisi varmaan syödä enemmän vitamiineja


Tässä vaiheessa alkaa jo vähän pilkkimään...


...ja sinne hyyty!


Onneksi varmistaja pysyi hyväntuulisena!


Tämän prinssin hymy ei niin vaan hyydykään


Onneksi huolto pelasi


Pari muuvia vielä...


Topissa väsy iski


Mukavasti on tullut taas väriä kasvoihin, tai ainakin otsasuonista päätellen verenkierto toimii


Hiljaisen oloinen kaveri


Pientä tankkausta ja sitten taas mennään


Anu ja Säkkipilli


Riskeläisessä illalla


Sunnuntaina on taas mieli virkeänä


Seireeni


Fat-O vetää heti perään helpon oloisesti


Olli on oppinut nopeamman "kuin puukolla selkään"-tyylisen camujen asennuksen


Anu Luhdissa...


Keeman vikat metrit


Pannut tuli, onpahan hyvä syy tulla vielä uudestaan!



maanantai, 11. toukokuuta 2009

Pudotuspeli 7a

Muutaman vuoden takainen projekti saatiin viimeinkin päätökseen! Luhdissa, pari metriä Keeman oikealla puolella kulkeva kidehelvetti sai pultit kylkeen ja nimekseen Pudotuspeli. Reitti on yllättävän jatkuja ja jyrkempi kuin miltä aluksi näyttää. Ensinousun ja parin toiston perusteella greidi lienee 7a-tasoa. Haukkarijengiläiset saattavat pitää greidiä tiukkana, Liskot taas pehmeänä.

Kiipeily alkaa heti pienellä boulderongelmalla, joten esiklippi saattaa olla järkevä valinta. (saa helposti kiertämällä oikealta)

Luhdin muista tapahtumista sen verran että viime viikolla Lilla Teaternin ympärillä nähtiin hieno jännistysnäytelmä illan pimetessä. Yrityksen puutetta ei ainakaan ollut: "Nyt tulee toistonousu tai saikkua!"

Saikkua tuli...



Pudotuspelin ensinousu


Ruotsissa on opittu pahoille tavoille... hyvä R/X-reitti tuli raiskattua


Pudotuspeli on kuvassa nro 11


Lilla Teaternin ensinousu


"Maybe there was an angel....no Fatty, the glory is not for you...."

keskiviikko, 6. toukokuuta 2009

Åland

Vapuksi kaavailtu Ringkallenin reissu vaihtuikin viime metreillä Flash ry:n jokakeväiseen vappuriehaan. Eli entisen Metsälän caven voimapesät ovat viime vuodet viettäneet vappua Dånön rantahuviloissa.

Tällä kertaa ruotsin vahvistus vietti yönsä hieman erillään, omassa pikku mökissään aivan Getan kyläkaupan vieressä. Mökkiä varatessa huomattiin hauska pieni yksityiskohta; mökin saa vuokrattua ainoastaan Eckerölinen sivuilta samalla kun ottaa lautan Ruotsista Affikselle. Ja siihen tietysti tarvitsee Ruotsin henkkarit. Näin on ilmeisesti varmistettu että mökissä on tosiaan vain bättre folkea...Kysyttiin vielä omistajilta että olisiko mökkiä voinut jatkossa varata suoraan heiltä myös suomen puolelta, mutta se ei käynyt.

Ja ennen kuin Valtterit sun muut rimpulat alkaa taas avautumaan niin sanotaan nyt heti alkuun että Ahvenanmaalta löytyy myös hyvää köysikiipeilyä. Sundissa sijaitseva Skolberget on varmaankin se tunnetuin paikka. Kallion profiili on yllättävän jyrkkä, joten kädet saa hyvin tukkoon helpommillakin reiteillä. Tosin kannattaa muistaa että keväisin aurinko osuu kalliolle vasta klo 14 jälkeen joten kallio voi olla aamulla turhankin viileä.

Skolbergetin ja Gamlanin jälkeen on vähän sellainen olo että Ahvenanmaan köysikiipeily on ihan hyvää, muttei kuitenkaan niin hyvää, että viitsisi ilman pädiä lähteä matkaan. Reissun parasta antia olikin Gunnarsklintin uusi boulderalua. Hienoja bouldereita, varsinkin "Mikon katto" on yksi hienoimmista bouldereista mitä on tullut kiivettyä.


Affis!


Mikon katto 7b


Sormet eivät tahdo kestää Ålandin terävää graniittia


Skolberget


Speedomies lämppää kylmillä slouppereilla


Fat-O kokeilee sporttikiipeilyä


Englantilainen herrasmieskiipeilijä: Kuinka pitkälle sopii kiivetä edellisen varmistuksen ohi?
Varmistaja: Vedä jalat sinne missä sun käsi on!

Ihan hyvä että pannut tuli ennen kuin sinne asti ehdittiin... tosin täytyy muistaa että tontittaminen on olennainen osa R/X-kiipeilyä


Jos ruotsissa chippaillaan niin osataan sitä suomessakin...


Pakolliset taidekuvat...


Kuollut puu