Monday, December 14, 2009

Sundsvall Plastic Madness 2009

Sunsvallissa järjestettiin viikonloppuna boulderkisat. Paikkakunnan kovin (=ainoa) suomalainen eli Heikki oli mukana tekemässä reittejä joten osallistuminen oli enemmän tai vähemmän pakollista. Heikkihän oli mukana Umeåssa pari viikkoa sitten puolustamassa suomalaisten kunniaa, joten nyt oli speedomiehellä näytön paikka.

Perjantaina oli tietysti Umeån kiipeilyseuran pikkujoulut, mikä ei nyt varsinaisesti ole se paras tapa valmistautua lauantain kisoihin. Sen verran harvoin pääsee nykyään kisailemaan, että ajattelin pihtailla perjaina ja otin pikkujouluihin mukaan vaan folköliä. Aamulla meikä olikin tikkana ratissa ja matka Sundsvalliin sujui vauhdikkaasti. Takapenkillä nukkuivat Fredrik ja Elin, jotka olivat päättäneet juhlia kahteen asti. Toisaalta, ei huono veto sekään, heräsivät suoraan kisoihin.

Heikki oli vähän varoitellut että tila on pieni, mutta IKSUn seinään verrattuna paikkahan on mahtava. Hyvän näköisiä profiileja, uudenkarheita otteita ja mikä tärkeintä, hienoja kisareittejä lattiasta kattoon. 55 reittiä ja kolme tuntia aikaa! Nopeesti laskettuna se tekee reilut 18 boulderia tunnissa, eli yksi kisareitti pitäisi kiivetä kolmen minuutin välein...

No kisat alko ja meikäläinen puski helppoja reittejä. Järjettömän kokoinen tikkilista ei vaan meinannu täyttyä millään. Ja varmaan jossain välissä pitäis niitä tiukkojakin yrittää. Onneksi Heikki keskeytti meikäläisen kahvamaratoonit ja tuli sanomaan että vain 15 tiukinta lasketaan.

Häh!!!? Viimeksi ku puhuttiin ni säännöt meni niin että kaikki lasketaan. No meni joo mutta ne oli päättänyt just ennen kisoja että lasketaankin vain 15 parasta. Jaa no ei sitten viittiny kertoa sitä kisaajille!? No, olihan ne kuulemma sen kertonu mutta meikäläinen oli sen verran liekeissä ettei kerinny sääntöjä kuuntelee. Sitä paitsi ne puhu ruottia ja tällaisia ulkomaan tähtiä vois vähän enemmän huomioida.

Kisastrategia meni sitten uusiksi kertaheitolla. Eiku tiukkoja vääntämään. Eipä siitäkään meinannu tulla mitään. Melkein kaikki reitit tuntu mahdollisilta, mutta vähän pitäis olla isompi pala. Tai ainakin enemmän aikaa. Koko kisan aikana en pitäny kertaakaan yli 10 minuutin taukoa, eikä siihen oikein ollut mahdollisuuttakaan. Aika nopeesti sitä joutu siirtymään helpompiin reitteihin. Sai meinaan pitää kiirettä että sais 15 kappaletta edes sellaisia 6a-6c reittejä tikkilistaan.

Aika loppui tietty liian aikaisin, mutta sen puoleen sopivasti että sain viimeisen kahden minuutin aikana kiivettyä pari semitiukkaa boulderia. Toinen oli vielä suht pitkä dyno. Ja jos joku ei tiedä niin oon aika, tai no, poikkeuksellisen huono dynoissa. Sitten piti lappu palauttaa. Kävin kyllä moneen kertaan reitit läpi, jos vaikka joku tiukka reitti olis jäänyt merkkaamatta. No eipä ollu.

Sitten palkintojen jako. Ensimmäiseksi tuli Micke, mikä ei yllättänyt ketään. Eli sama kaveri joka voitti pari viikkoa sitten Umeån kisat. Naisten paras oli Micken tyttöystävä/avo-/vaimo/paisti Karolina. Juniorisarjan voittajat olivat Alfred ja Lovisa. Muita sijoituksia ei kerrottu joten meikäläinen lähti tivaamaan tarkempia tuloksi. Ei sillä muuten niin väliä, mutta viiden sakkiin pitäisi päästä. Kun Heikkikin vähän niinku pääsi Umeåssa. Ja onhan se kiva tietää että tarviiko ajaa takasin Umeåån jorma otassa vai hyvällä fiiliksellä. Noh, Speedomies tuli toiseksi! Ja Anu toiseksi naisten sarjassa! Ei paha.

Sitten oli vuorossa arpajaiset, eli se kilpailujen ehdottomasti paras osuus. Meikäläinen sai palkinnoksi nestemäistä mankkaa ja Anu kylmälaukun. Vaikka tässä nyt voisi yrittää vääntää jotain bullshittiä kisaamisen hauskuudesta sun muusta, ni kyllähän se vähän söi miestä kun ensimmäiseksi kotiin tultuaan sai kuullaa että Abu oli vetäny Asemabouldereista pädin arpajaispalkinnoksi. Toisaalta huonomminkin olis voinu mennä, Alfred sai palkinnoksi kenkäplankkia.

Kylmälaukusta huolimatta kisat oli hyvät ja salettiin mennään myös ensi kerralla. Vielä kun kisamaksutkin on täällä puolella lahtea hieman eri suuruusluokassa. (sundsvall 5e, umeå 2e).

Ja vielä tiedoksi Sundsvallin sankareille ku tätä sen transleittorinne kanssa selaatte...

Nästa gången, lite mera klättringtid, tack ;)

Kuvia on tällä kertaa niukemman puoleisesti tarjolla, oli jonkin verran kiirusta kisatessa.


Kisat käynnissä! Anullakin sijoitus olis voinu parantua jos olisi keskittyny ihmettelyn sijasta kiipeilyyn


Kisojen yksi nuorimmista. Kaverilla näytti kiipeilyä rajottavan enemmän pituus kuin voimat


Tästä profiilista tuli mieleen vanha kunnon "Athlon"-profiili


Micke tikkaa reittejä, speedomies keskittyy poseeraamiseen


Petra on treenannut tiukasti syksyn IKSUssa ja Sundsvallin katot on yhtä natinkia


Anu hakee samat pisteet


Johan on ilmeestä päätellen saanut tikkilistaan täytettä


Reittejä saa kätevästi helpotettua kun käyttää tarvittaessa vähän muitakin värejä...


Fredrik esittelee haukkareita, Heikki vaikuttaa hieman kiusaantuneelta tilanteesta


Micke (jamppa joka mussuttaa leipää) oli miesten ylivoimainen ykkönen


Karolina oli naisten paras ja sai voitostaan palkinnoksi pipon